1 .”KOLMANNELLA SILMÄLLÄ” VARUSTETUT RODUT

[Sivut e 301-402]

__________

­­­­ KANTAROTUJEN KEHITYS NELJÄNNESSÄ KIERROKSESSA

*)                     Kuva: Rotujen meridiaani                 **)

*) Laskeva kaari                               

Fyysisen ja älyllisen luonnon kehitys

ja henkisyyden asteittainen taantuminen

**) Nouseva kaari

Henkisyyden jälleenkehitys eli paluu ja

aineellisuuden ja pelkän aivoälyn asteittainen väheneminen

Rotujen käännekohta

[VII Root Race = vii kantarotu.]

[e301] Me olemme vasta neljännessä kierroksessa, ja viidennessä tullaan saavuttamaan manaksen täydellinen kehitys, suoranaisena säteenä universaalista MAHATISTA – vapaana aineesta. Mutta kuten kullakin alarodulla ja kansalla on kehityskierroksensa ja -vaiheensa, jotka toistuvat pienemmässä asteikossa, vielä enemmän tämä pätee kantarotujen suhteen. Meidän rotumme on siis kantarotuna ylittänyt päiväntasauspiirinsä ja kiertää eteenpäin henkisellä puolella. Mutta jotkin alaroduistamme ovat vielä kansallisten kierrostensa varjoisalla laskevalla kaarella, toiset taas – vanhimmat – ovat ylittäneet kriittisen kohdan, jossa ainoastaan selviää rodun, kansan tai heimon eloonjääminen tai häviäminen, ja ovat alarotuna henkisen kehityksen huipussa.

Nyt käy ymmärrettäväksi, miksi ”liikasilmä” on asteittain muuttunut pelkäksi rauhaseksi, sen jälkeen kun ne, joita olemme päättäneet kutsua lemurialaisiksi, olivat langenneet fyysisesti.

On omituista, että ihmisessä ovat erityisesti aivopuoliskot ja sivuontelot kehittyneet ja että näkökukkulat, corpora quadrigemina ja corpora striata ovat pääasiallisesti kehittyneet nisäkkäiden aivoissa. Lisäksi väitetään, että ihmisen älyä voidaan jossain määrin mitata hänen aivojensa keskipoimujen ja aivopuoliskojen etuosan kehittymisellä. Tuntuisi luonnolliselta seuraukselta, että jos käpyrauhasen kehitystä ja kasvavaa kokoa voidaan pitää ihmisen astraalisen kapasiteetin ja henkisten taipumusten ilmaisijana, sen pääkallon osan pitäisi olla vastaavasti kehittynyt eli käpyrauhasen olisi pitänyt kasvaa aivopuoliskojen takaosan kustannuksella. Tämä on omituinen päätelmä, joka saisi vahvistuksen tässä tapauksessa. Alhaalla ja takana on pikkuaivot, joita on pidetty ihmisen animaalisten taipumusten tyyssijana ja joiden tiede myöntää olevan kaiken fysiologisesti yhteistoiminnallisen liikkumisen, kuten kävelemisen, syömisen jne. pääkeskus. Edessä, aivojen etuosassa – aivopuoliskoissa – tapahtuu erityisesti ihmisen älyllisten kykyjen kehitys. Keskellä halliten kumpaakin ja erityisesti eläimellisiä toimintoja on tuo kehittynyt käpyrauhanen, joka on yhteydessä kehittyneemmän eli henkisen ihmisen kanssa.

Muistettakoon, että nämä ovat ainoastaan fyysisiä vastaavuuksia, aivan niin kuin tavalliset ihmisaivot ovat muistin talletuselin, mutta eivät itse muisti.

Tämä on siis se elin, joka on synnyttänyt niin monia legendoja ja perimätietoja muun muassa ihmisistä, joilla oli yksi pää mutta kahdet kasvot. Niitä voidaan löytää useista kiinalaisista teoksista, ja sitä paitsi niihin viitataan [e302] kaldealaisissa katkelmissa. Paitsi jo mainitusta teoksesta Shan-Hai-Ching, koonnut Kung Chia keisari Yün vuonna 2255 eaa. teettämän yhdeksän uurnan kaiverruksista, näitä legendoja voidaan löytää toisesta teoksesta nimeltään Bambukirjat ja kolmannesta nimeltään ’Erh ya, jonka tekijän oli perimätiedon mukaan vihkinyt Chou Kung, joka oli Wu Wangin, Chou-dynastian ensimmäisen keisarin (1122 eaa.) eno, sanoo Charles Gould kirjassaan Mythical Monsters. Bamboo Books sisältää Kiinan muinaiset aikakirjat, jotka löydettiin 279 jaa. vuonna 295 eaa. kuolleen Wain kuninkaan Hsiangin hautaa avattaessa. Nämä molemmat teokset mainitsevat ihmisiä, joilla oli yhdessä päässä kahdet kasvot – toiset edessä ja toiset takana.[1]

Okkultismin tutkijoiden tulisi vielä tietää, että ”KOLMAS SILMÄ” ON EROTTAMATTOMASTI YHTEYDESSÄ KARMAAN. Tämä oppi on niin mystinen, että vain harvat ovat kuulleet siitä.

”Ðivan silmä” ei surkastunut kokonaan ennen neljännen Rodun loppua. Kun henkisyydestä ja kaikista kolmannen Rodun deva-ihmisen jumalallisista kyvyistä ja ominaisuuksista oli tehty fyysisen ihmisen vasta heränneiden fysiologisten ja psyykkisten himojen apuvälineitä, eikä päinvastoin, tuo silmä menetti voimansa. Mutta sellainen oli kehityksen laki eikä se täsmällisesti ottaen ollut mikään LANKEEMUS. Syntiä ei ollut noiden vasta kehittyneiden voimien käyttö, vaan väärinkäyttö, se että tehtiin majasta, joka oli aiottu jumalan asunnoksi, kaikenlaisen henkisen pahuuden temppeli. Ja jos me sanomme ”synti”, teemme sen pelkästään siksi että jokainen ymmärtäisi tarkoituksemme, sillä karma[2] olisi oikea nimitys tässä tapauksessa. Sitä lukijaa, joka joutuu hämilleen kun puhutaan ”henkisestä” eikä ”fyysisestä” pahuudesta, muistutetaan siitä tosiseikasta, ettei voi olla mitään fyysistä pahuutta. Ruumis on vain vastuuton väline, psyykkisen, jopa ”henkisen ihmisen” työkalu. Sitä vastoin atlantislaisten tapauksessa juuri henkinen olento teki syntiä, sillä henkinen aines oli vielä ihmisen ”mestari”-prinsiippi noina aikoina. Siten noihin aikoihin monadimme saattoivat matkaan viidennen Rodun raskaimman karman.

Koska tämäkin lause voi olla hämmentävä, sitä on paras selittää niille, jotka eivät tunne teosofisia opetuksia.

Kysymyksiä karmasta ja jälleensyntymisestä tehdään jatkuvasti, ja tässä asiassa näyttää vallitsevan suuri sekaannus. Eniten hämillään ovat ne, jotka ovat syntyneet ja kasvatetut kristilliseen uskoon ja ovat tottuneet ajatukseen, [e303] että Jumala luo uuden sielun jokaista vastasyntynyttä lasta varten. He kysyvät, voiko maan päälle ruumiillistuvien monadien lukumäärä olla siinä tapauksessa rajoitettu, mihin heille vastataan myöntävästi. Sillä olkoon ruumiillistuvien monadien lukumäärä käsitystemme mukaan mikä tahansa – vaikka ottaisimme huomioon sen tosiasian, että aina toisesta Rodusta asti, jolloin seitsemän monadiryhmää sai vastaavat ruumiinsa, voidaan laskea useita syntymiä ja kuolemia jokaista sekuntia kohti jo kuluneina pitkinä aikakausina – silti sillä täytyy olla rajansa. On sanottu, että karma-nemesis, jonka palvelijatar luonto on, järjesti kaiken mitä sopusuhtaisimmin; ja että sen vuoksi uusien monadien sisään tulviminen eli saapuminen oli lakannut niin pian kuin ihmiskunta oli saavuttanut täydellisen fyysisen kehityksensä. Mitään uusia monadeja ei ruumiillistunut atlantislaisten keskikohdan jälkeen. Tästä johtuen muistaessamme, että – lukuun ottamatta nuorena kuolleita lapsia ja niitä yksilöitä, joiden elämän on jokin onnettomuus väkivalloin katkaissut – ei mikään henkinen olento voi jälleensyntyä ennen kuin monen vuosisadan jakso on kulunut umpeen, jo pelkästään tällaiset aukkokohdat osoittavat, että monadien lukumäärä on välttämättä äärellinen ja rajoitettu. Sitä paitsi muillekin eläimille on varattava riittävä aika niiden kehitystä varten.

Tästä johtuu väite, että monet meistä purkavat vielä nyt atlantislaisissa ruumiissa aiheuttamiensa pahojen karmallisten syiden seurauksia. KARMAN LAKI on kietoutunut pääsemättömästi jälleensyntymisen lakiin.

Ainoastaan tieto siitä, että sama yksilö syntyy yhä uudelleen koko elämänkierroksen ajan; varmuus siitä, että samojen MONADIEN – niiden joukossa monien dhyâni-chohanien eli itse ”jumalien” – on kuljettava ”välttämättömyyden kehän” läpi, saaden tässä jälleensyntymässä korvauksen edellisessä elämässä koetusta kärsimyksestä tai rangaistuksen silloin tehdyistä rikoksista; että juuri nuo monadit, jotka astuivat ensimmäisen Rodun tyhjiin, tajuttomiin, pitreistä alkunsa saaneisiin kuoriin eli astraalimuotoihin, ovat samoja, jotka ovat nyt keskuudessamme – niin, ehkä me itse olemme niitä; ainoastaan tämä oppi, me sanomme, voi selittää meille hyvän ja pahan mystisen ongelman ja selvittää ihmiselle elämän kauhean ja näennäisen epäoikeudenmukaisuuden. Ei mikään muu kuin tämä varmuus voi rauhoittaa järkkynyttä oikeudentuntoamme. Sillä kun joku, joka ei tunne tätä jaloa oppia, katsoo ympärilleen ja huomaa syntymän ja kohtalon, älyn ja kykyjen erilaisuudet; kun hän näkee kunniaa koituvan tyhmille ja paheellisille, joille onnetar on tuhlannut suosiotaan pelkän etuoikeutetun syntyperän nojalla, ja näkee lähimmän naapurin kaikkine järjen kykyineen ja jaloine hyveineen – kaikin tavoin ansiokkaamman – menehtyvän hätään ja myötätunnon puutteeseen; kun hän näkee kaiken tämän ja saa kääntyä pois kykenemättä huojentamaan tätä ansaitsematonta kärsimystä, vaikka korvissa soivat sydäntä raastavat [e304] tuskanhuudot hänen ympärillään – silloin siunattu tieto karmasta yksin estää häntä kiroamasta elämää ja ihmisiä sekä heidän otaksuttua luojaansa.[3]

Kaikista niistä kauheista parjauksista ja syytöksistä, joita yksijumalaiset tosiasiassa heittävät Jumalansa ylle, mikään ei ole suurempi tai anteeksiantamattomampi kuin se (miltei aina) väärä nöyryys, joka saa hurskastelevan kristityn väittämään kaiken pahan ja ansaitsemattoman vastoinkäymisen yhteydessä, että ”se on Jumalan tahto”.

Tomppelit ja ulkokullatut! Pilkkaajat ja tekopyhät farisealaiset, jotka puhuvat samassa hengenvedossa Jumalansa ja luojansa loppumattomasta armeliaasta rakkaudesta ja huolenpidosta avutonta ihmistä kohtaan ja siitä, että sama Jumala ruoskii hyviä, parhaita luoduista ja antaa heidän vuodattaa verensä kuiviin niin kuin kyltymätön Molokh! Vastataanko meille tähän Congreven sanoin:

”Vaan kukapa rohkenee Ikuista Oikeudenmukaisuutta tilille panna?”

Johdonmukaisuus ja yksinkertainen terve järki, me vastaamme. Jos meitä pyydetään uskomaan ”perisyntiin”, kunkin sielun yhteen ainoaan elämään täällä maan päällä ja ihmisenkaltaiseen jumalolentoon, joka näyttää luoneen jotkut ihmiset ainoastaan siitä ilosta, että tuomitsee heidät ikuiseen helvetin tuleen (ja tämä huolimatta siitä ovatko he hyviä vai pahoja, sanoo predestinaatio-opin kannattaja),[4] niin miksei jokainen ajattelukyvyillä varustettu ihminen tuomitsisi vuorostaan tuollaista roistomaista jumalolentoa? Elämä tulisi sietämättömäksi, jos pitäisi uskoa Jumalaan, jonka ihmisen epäpuhdas mielikuvitus on luonut. Onneksi hän on olemassa vain ihmisten uskonkappaleissa ja joidenkin runoilijoiden sairaalloisessa kuvittelussa heidän uskoessaan ratkaisseensa ongelman puhuttelemalla häntä näin:

Sä suuri mystinen voima

Joka ihmisviisauden ylpistyvän

Oot hämilleen saattanut

Sekoittanut uskaltavan tutkistelun

Koetellaksesi julkeiden luotujesi uskoa!…

Tarvitaan todellakin vankkaa ”uskoa” tajuamaan, miksi on ”julkeata” kysellä sen oikeudenmukaisuutta, joka luo avuttoman pienen ihmisen vain ”saattaakseen” hänet ”hämilleen” ja koetellakseen sitä ”uskoa”, minkä tuo ”voima” sitä paitsi on ehkä unohtanut ellei laiminlyönyt antaa hänelle, niin kuin joskus on sattunut.

Verratkaa tätä sokeaa uskoa tuohon järjen todistuksiin ja elämänkokemuksiin perustuvaan filosofiseen vakaumukseen karma-nemesiksestä eli korvauksen laista. Tämä laki – olkoon se tietoinen tai [e305] tiedoton – ei määrää ennalta ketään eikä mitään. Se on todella olemassa ikuisuudesta asti ja ikuisuudessa, sillä se on itse IKUISUUS. Sellaisena, koska mikään toiminta ei voi olla itse ikuisuuden veroinen, sen ei voida sanoa toimivan, sillä se on itse TOIMINTA. Ei näet aalto ihmistä hukuta, vaan sen raukan persoonallinen teko, joka antautuu tahallaan valtameren maininkeja ohjaavien lakien persoonattoman toiminnan alaiseksi. Karma ei luo mitään eikä suunnittele. Ihminen itse suunnittelee ja luo syitä, ja karman laki sovittaa seuraukset. Tuo sovittelu ei ole mikään teko vaan universaali harmonia, joka pyrkii aina takaisin alkuperäiseen tilaansa, niin kuin liian voimakkaasti alas taivutettu oksa ponnahtaa vastaavalla voimalla takaisin. Jos oksa sattuu nyrjäyttämään käden, joka yritti taivuttaa sitä luonnollisesta asennostaan, pitääkö meidän sanoa, että tuo oksa taittoi kätemme vai että oma tyhmyytemme on saattanut meidät vaikeuksiin?

Karma ei ole koskaan yrittänyt hävittää älyllistä ja yksilöllistä vapautta, niin kuin yksijumalaisten Jumala. Se ei ole sekoittanut käskyjään pimeydessä saattaakseen ihmisen ymmälle, eikä se rankaise sitä, joka uskaltaa tutkia tarkoin sen mysteerejä. Päinvastoin se, joka paljastaa tutkimalla ja meditaation avulla sen kiemurtelevat polut ja valaisee niitä pimeitä teitä, joiden mutkiin niin moni hukkuu elämän labyrinttia tuntematta, työskentelee kanssaihmistensä hyväksi. KARMA on ehdoton ja ikuinen laki ilmennyksen maailmassa, ja koska voi olla ainoastaan yksi ehdoton, samoin kuin yksi ikuinen aina läsnäoleva Syy, karmaan uskovia ei voi pitää ateisteina eikä materialisteina – vielä vähemmän fatalisteina:[5] [e306] sillä karma on sama kuin Tuntematon, jonka yksi puoli se on vaikuttaessaan ilmiömaailmassa.

Läheisesti tai mieluummin erottamattomasti yhtyneenä karman lakiin on siis jälleensyntymisen laki eli että sama henkinen yksilöllisyys jälleensyntyy pitkään, miltei loputtomaan persoonallisuuksien sarjaan. Persoonallisuudet ovat ikään kuin saman näyttelijän esittämiä erilaisia pukuja ja henkilöhahmoja, joiden kunkin kanssa näyttelijä samastaa itsensä ja yleisökin pitää häntä samana muutaman tunnin ajan. Sisäinen eli todellinen ihminen, joka personoi noita henkilöhahmoja, tietää koko ajan olevansa Hamlet lyhyen aikaa muutamissa näytöksissä, mikä kuitenkin inhimillisen harhan tasolla vastaa Hamletin koko elämää. Ja hän tietää olleensa edellisenä iltana kuningas Lear ja sitä edeltävänä iltana vuorostaan Othello, mutta ulkonainen näkyvä henkilöhahmo on olevinaan tietämätön tuosta tosiasiasta. Jokapäiväisessä elämässä tuo tietämättömyys on valitettavasti aivan liian todellista. Pysyvä yksilöllisyys on kuitenkin täysin selvillä siitä, vaikka fyysisen ruumiin ”henkisen” silmän surkastumisen vuoksi tuo tieto ei voi painautua pettävän persoonallisuuden tajuntaan.

Fyysisen kolmannen silmän sanotaan olleen kolmannen kantarodun ihmisillä ja siitä pitäen ihmisillä aina lähes neljännen kantarodun kolmannen ALArodun keskivaiheille asti, jolloin ihmisruumiin lujittumisesta ja täydellistymisestä johtuen se hävisi ulkonaisesta ruumiinrakenteesta. Psyykkisesti ja henkisesti sen mentaalinen ja visuaalinen havaintokyky kesti lähes neljännen Rodun loppuun, jolloin se lakkasi kokonaan toimimasta ihmiskunnan aineellisuuden ja turmeltuneisuuden takia, ennen Atlantiksen päämantereen uppoamista. Ja nyt voimme palata vedenpaisumuksiin ja niiden moniin ”Nooiin”.

Tutkijan on pidettävä mielessään, että Genesiksessä mainitun kaltaisia vedenpaisumuksia oli monia, ja kolme paljon tärkeämpääkin, joita kuvataan luvussa, jossa puhutaan esihistoriallisista mantereista. Välttääksemme kuitenkin virheellisiä otaksumia meidän on tässä kohtaa selitettävä vielä uudelleen sitä väitettä, että esoteerisessa opissa on paljon samaa kuin hindujen pyhien kirjojen legendoissa; että hindujen kronologia on lähes sama kuin edellisen – vain selitetty ja tehty selvemmin; ja lopulta että Vaivasvata Manu – yleisnimi kylläkin! – oli arjalaisten Nooa ja hänen prototyyppinsä myös okkultistien uskomuksen mukaan.[6]