1
”KOLMANNELLA SILMÄLLÄ” VARUSTETUT RODUT
Tämä aihe on niin epätavallinen, sen polut niin mutkikkaat, niin täynnä
vaarallisia ansoja vastakkaisten teorioiden ja kritiikin eduksi, että hyviä
syitä on mainittava kutakin askelta varten. Samalla kun suuntaamme
esoterismiksi kutsumamme polttolasin valokiilan lähes jokaiseen matkaamamme
salaisen taipaleen senttimetriin, meidän on myös käytettävä sen linssiä
saattaaksemme vielä näkyvämmiksi eksaktin tieteen tutkimat alueet, ei
ainoastaan näiden kahden vastakohdan osoittamiseksi vaan oman kantamme puolustukseksi.
Joku voi valittaa, että hävinneiden rotujen fyysisestä, inhimillisestä
puolesta puhutaan liian vähän kerrottaessa heidän kasvustaan ja kehityksestään.
Heistä voitaisiin kyllä sanoa paljon enemmän, ellei pelkkä varovaisuus saisi
meitä epäröimään jokaisen uuden paljastuksen kynnyksellä. Kaikki se, mikä voi
mahtua nykyajan tieteen mahdollisuuksien ja keksintöjen rajoihin, esitetään.
Mutta kaikki se, mikä on eksaktille tieteelle tuiki tuntematonta ja mitä se ei
kykene pohtimaan – ja minkä se näin ollen kieltää luonnon tosiasioina –
jätetään esittämättä.
Mutta sellaisiakin esityksiä kuin esim., että ihminen oli kaikista
nisäkkäistä varhaisin, että ihminen on apinan välillinen kantaisä ja että hän
oli muinoin eräänlainen kyklooppi, tullaan jyrkästi vastustamaan, vaikka
tiedemiehet eivät kykene koskaan todistamaan – paitsi omaksi tyydytyksekseen – ettei
niin ollut asian laita. Eivätkä he voi myöntää, että ensimmäiset kaksi
ihmisrotua olivat olleet liian eteerisiä ja haamumaisia rakenteeltaan,
elimistöltään ja muodoltaan, jotta niitä olisi voitu kutsua fyysisiksi
ihmisiksi. Sillä jos he sen myöntäisivät, huomattaisiin, että tässä on yksi
syy, miksi niiden jäännösten ei voida koskaan odottaa tulevan kaivetuiksi esiin
muiden fossiilien mukana. Näin me kuitenkin väitämme. Ihminen oli niin
sanotusti kaikkien elämänsiementen, [e290] sekä kasvien että
eläinten, varasto tätä kierrosta varten.
Niin kuin Ain Suf on ”yksi huolimatta lukemattomista muodoista, jotka
hänessä ovat”, niin on ihminenkin makrokosmoksen
mikrokosmos maan päällä. ”Niin pian kuin ihminen esiintyi, oli kaikki
valmista…sillä kaikki sisältyy ihmiseen. Hänessä yhdistyvät kaikki muodot.”
”Maallisen ihmisen mysteeri on taivaallisen ihmisen mysteerin mukainen.”
Ihmismuoto – jota kutsutaan näin, koska se on jumalallisen ihmisen
käyttöväline (minkä muotoinen tahansa) – on, kuten ”Esoteric Studies”
-artikkelin kirjoittaja on niin intuitiivisesti huomauttanut, uusi
tyyppi kunkin kierroksen alkaessa. ”Kuten ihminen ei voi koskaan olla, niin
hän ei ole myöskään koskaan ollut ilmenneenä in esse eläinkuntaan
kuuluvassa muodossa.” Kirjoittaja jatkaa, että ”ihminen ei koskaan kuulunut
tuohon luontokuntaan. Johtuneena, ainoastaan johtuneena, tuon luontokunnan
täydellisimmästä luokasta uuden ihmistyypin on aina täytynyt olla kierroksen
uusi tyyppi. Ihmismuoto yhdessä renkaassa [?] tulee, niin kuin kuvittelen,
seuraavan renkaan poisheitetyiksi vaatteiksi. Sen omaksuu silloin alemman
palvelevan luontokunnan korkein luokka.”
Jos hän ajattelee, niin kuin ymmärrämme hänen tarkoittavan – sillä
”renkaat” sekoittavat hiukan asiaa – silloin se on esoteerisesti oikein.
Esiinnyttyään aistivan ja tietoisen elämän ensimmäisessä alussa ja sen johdossa
ihminen (astraalinen ihminen eli ”sielu”, sillä Zohar toistaen muinaista
oppia sanoo selvästi, että ”todellinen ihminen on sielu, eikä hänen
aineellinen hahmonsa ole osa hänestä”) tuli eläväksi ja eläimelliseksi YKSIKÖKSI, jonka
”poisheitetyt vaatteet” määräävät jokaisen elämän ja eläimen muodon tässä
kierroksessa.
Näin hän tietämättään ”loi” aikakausien kuluessa hyönteiset, matelijat,
linnut ja eläimet kolmannen ja neljännen kierroksen jäännöksistään ja
jäänteistään. Sama ajatus ja opetus on esitetty yhtä selvästi mazdalaisten Vendîdâdissa
kuin kaldealaisten ja Mooseksen arkkia koskevassa allegoriassa, jotka kaikki
ovat kansallisia versioita hindulaisissa kirjoituksissa olleesta alkuperäisestä
legendasta. Se on myös allegoriassa, joka kertoo Vaivasvata Manusta ja hänen
arkistaan seitsemine risheineen, joista kunkin osoitetaan olevan spesifisten
eläinten, matelijoiden ja jopa hirviöiden isä ja [e291] alkuunpanija
(ks. Vishnu- ja muita purânoita). Avatkaa mazdalainen Vendîdâd
ja lukekaa Ormazdin käsky Yimalle, kolmea rotua symboloivalle maan hengelle,
kun hän oli käskenyt tätä rakentamaan varan (”aitauksen”, arghan
eli käyttövälineen).
Siihen [varaan]
sinun on tuotava suurimpien, parhaimpien ja hienoimpien miesten ja naisten
siemenet mitä maan päältä löytyy. Sinne sinun on tuotava kaikenlaisen
karjan siemenet… Kaikki nuo siemenet sinun on tuotava, kaksi kutakin lajia, tyhjentymättöminä
siellä säilytettäviksi, niin kauan kuin nuo ihmiset ovat varassa.
Nuo ”ihmiset” ”varassa” ovat ”alkuunpanijoita”, taivaallisia ihmisiä
eli dhyâneja, tulevia egoja, joiden tehtävänä on elähdyttää ihmiskunta.
Sillä ”vara” eli ”arkki” (eli jälleen käyttöväline) merkitsee yksinkertaisesti IHMISTÄ.
Sinun on suljettava tuo vara
[täytettyäsi sen siemenillä] ja sinun on tehtävä ovi ja sisältä itseloistava
ikkuna [joka on sielu].
Ja kun Yima kysyy Ahuramazdalta, kuinka hän onnistuu rakentamaan varan,
hänelle vastataan:
Murenna maata… ja sotke
sitä käsilläsi niin kuin savenvalaja tekee valusavea sotkiessaan.
Egyptiläinen oinaspäinen jumala tekee savesta ihmisen savenvalajan
pyörän avulla, ja myös Genesiksessä elohimit muodostavat hänet samasta aineesta.
Kun ”aineellisen maailman luojalta” (Ahuramazdalta) kysytään sitten,
mistä ”Yiman luoma vara” on saava valoa, hänelle kerrotaan että ”On
olemassa luomattomia valoja ja luotuja valoja” ja että ”siellä”
[Airyana-Vajassa, missä vara rakennetaan] ”tähtien, kuun ja auringon
nähdään nousevan ja laskevan vain kerran (vuodessa)”, ja vuosi tuntuu
ainoastaan yhdeltä päivältä (ja yöltä).
Tämä viittaa selvästi ”jumalien maahan” eli (nykyisiin) napaseutuihin. Sitä
paitsi tuohon säkeeseen sisältyy toinenkin vihje: suoranainen viittaus
”luomattomiin valoihin”, jotka valaisevat sisältä ihmistä – hänen
prinsiippejään. Muuten tuossa Ahuramazdan vastauksessa ei voisi olla mitään
merkitystä eikä järkeä kun sitä seuraa heti sanat:
Joka neljäskymmenes vuosi
kullekin parille [hermafrodiitille] syntyy kaksi, mies ja nainen.
Viimeksi mainittu on suoranainen kaiku salaisen opin säkeistöstä, jossa
sanotaan:
[e292] ”Aina
neljänkymmenen [vuosittaisen] auringon päätyttyä, neljännenkymmenennen
päivän lopulla, kaksi tulee neljäksi, mieheksi ja naiseksi yhdessä,
ensimmäisessä ja toisessa ja kolmannessa…”
Tämä on selvää, sillä jokainen ”aurinko” tarkoitti kokonaista vuotta,
joka muodostui silloin yhdestä päivästä, niin kuin pohjoisnavan seuduilla se
muodostuu nyt kuudesta kuukaudesta. Vanhan opin mukaan maan akseli muuttaa
asteittain kaltevuuskulmaansa ekliptikaan nähden, ja kyseisenä aikana tuo
kallistuma oli sellainen, että yksi napapäivä kesti koko sen ajan kun maa
kiersi auringon ympäri, mitä seurasi hyvin lyhytaikainen hämärän tapainen. Sen
jälkeen napamaa sai takaisin entisen asemansa suoraan auringon säteiden alla.
Tämä saattaa olla vastoin sitä, mitä astronomia nykyään opettaa ja käsittää: mutta
kuka voi sanoa, ettei maan liikkeessä voinut tapahtua miljoonia vuosia sitten
sellaisia muutoksia, joita nyt ei ole?
Palataksemme vielä kerran siihen esitykseen, että vâra tarkoitti
neljännen kierroksen IHMISTÄ yhtä paljon kuin silloista maapalloa, kuuta ja jopa
Nooan arkkia, jos niin tahdotaan – tämä näkyy jälleen Ahuramazdan ja
Zarathustran välisestä keskustelusta. Niinpä kun jälkimmäinen kysyy:
Oi sinä Pyhä ainemaailman
luoja! Kuka toi Mazdan uskonnon Yiman luomaan varaan?
Ahuramazda vastasi: ”Se oli Karshipta-lintu, oi pyhä
Zarathustra!”
Huomautuksessa selitetään:
Karshipta-lintu asuu
taivaissa: jos hän eläisi maan päällä, hän olisi lintujen kuningas. Hän
toi…Yiman varaan ja lausuu Avestaa lintujen kielellä.
Tämä on jälleen allegoria ja symboli, jonka ainoastaan orientalistit
käsittävät väärin. He näkevät linnussa ”salaman ruumiillistuman” ja sanovat,
että sen laulua ”luultiin usein jumalan puheeksi ja ilmestykseksi” ja ties
miksi. Karshipta on inhimillinen järkisielu ja sen jumaluus, jota muinaisessa
maagien opissa kuvattiin linnulla, niin kuin kreikkalaiset kuvasivat sitä
perhosella. Niin pian kuin Karshipta oli astunut varaan eli ihmiseen,
hän ymmärsi Mazdan lain eli jumalallisen viisauden. ”Salatun mysteerin
kirjassa” sanotaan puusta, joka on hyvän ja pahan
tiedon puu: ”Sen oksilla linnut asuvat ja pesivät” eli sieluilla ja
enkeleillä on sijansa! Sen vuoksi se oli kabbalisteilla
samanlainen symboli. ”Lintu” oli kaldealainen ja siitä on tullut heprealainen
enkelin, sielun, hengen eli devan synonyymi ja symboli. ”Linnun pesä” oli
molemmilla taivas, ja Zoharissa se on jumalan syli. Täydellinen Messias
astuu Edeniin ”siihen paikkaan, jota kutsutaan linnun pesäksi”.
[e293] ”’Niin kuin lintu, joka pesästään lentää’, ja se on sielu, josta
Shekhinah [jumalallinen viisaus eli armo] ei eroa.”
”Ikuisen linnun pesä, linnun jonka siipien räpytys aikaansaa elämää, on rajaton
avaruus”, sanoo kommentaari tarkoittaen Hamsaa, viisauden lintua.
Adam kadmon on (sefirotien) puu ja hänestä tulee ”hyvän ja pahan tiedon
puu” esoteerisesti. Tuolla ”puulla on ympärillään maailman seitsemän pylvästä
(seitsemän pilaria) eli johtajaa”, jälleen samat ”alkuunpanijat”
eli ”sefirotit” ”toimimassa kukin enkelijärjestönsä kautta seitsemän
planeetan piireissä” jne., ja yksi näistä järjestöistä synnyttää jättiläiset (nefilim)
maan päällä.
Koko muinaisajan, pakanallisen ja kristillisen, uskona oli, että
varhaisin ihmiskunta oli jättiläisrotua. Eräistä Amerikan hautakummuissa ja
luolissa tehdyistä kaivauksista on jo yksittäistapauksissa paljastunut 270 - 360 cm pituisia luurankojen
ryhmiä. Nämä kuuluvat viidennen Rodun
aikaisempiin heimoihin, rodun joka on nyt pienentynyt 150-185 cm keskikokoon. Mutta
voimme helposti uskoa, että muinaiset titaanit ja kykloopit kuuluivat todella
neljänteen (atlantislaiseen) Rotuun ja että kaikki myöhemmät legendat ja
allegoriat, jotka löytyvät hindujen purânoista ja kreikkalaisten
Hesiodoksen ja Homeroksen runoista, perustuivat heikkoihin muistoihin todellisista
titaaneista, ihmisistä, joilla oli yli-inhimillinen, valtavan suuri fyysinen
voima, joten he saattoivat puolustautua mesotsooisen ja varhaiskenotsooisen
kauden jättiläismäisiä hirviöitä – ja todellisia kolmesilmäisiä kyklooppeja –
vastaan ja pitää niitä aisoissa.
Tarkkaavaiset kirjailijat ovat usein huomauttaneet, että ”melkein
jokaisen kansanomaisen myytin ja legendan alkuperä on poikkeuksetta
löydettävissä jostakin luonnon tosiasiasta”.
Noissa ylenpalttisen subjektiivisuuden mielikuvituksellisissa luomuksissa
on aina objektiivista ja todellista ainesta. Vaikka massojen mielikuvitus onkin
ehkä kaoottinen ja sekava, se ei olisi kuitenkaan voinut koskaan keksiä ja
tekaista tyhjästä noita monia hirviömuotoja ja monenlaisia merkillisiä
kertomuksia, ellei niiden ytimenä olisi ollut hämäriä ja epämääräisiä, leijuvia
muistoja, jotka yhdistävät ajan ketjun katkenneet lenkit ja muodostavat niiden
avulla joukkotajuntamme mystisen uniperustan.
[e294]
Todisteena kykloopeista – jättiläisten rodusta – tulemme seuraavissa luvuissa
viittaamaan kyklooppisiin jäännöksiin, niin kuin niitä on tähän päivään asti
kutsuttu. Tieteeltäkin saamme viittauksen siitä, että varhainen neljäs Rotu –
kehityksensä aikana ja ennen ihmiselimistön lopullista sopeutumista, joka
elimistö tuli täydelliseksi ja sopusuhtaiseksi vasta viidennessä Rodussa –
saattoi olla kolmesilmäinen, vaikkei kolmannen silmän välttämättä tarvinnut
olla keskellä otsaa, niin kuin tarunomaisilla kykloopeilla.
Okkultisteille, jotka uskovat, että henkinen ja psyykkinen involuutio
tapahtuu rinnakkain fyysisen evoluution kanssa; että sisäiset
aistit – synnynnäisiä ensimmäisissä ihmisroduissa – surkastuivat rotujen
kasvaessa ja ulkoisten aistien kehittyessä aineellisesti; näille esoteerisen
symboliikan tutkijoille tämä esitys ei ole mikään arvelu tai mahdollisuus vaan
yksinkertaisesti kasvamisen lain ilmaus, lyhyesti sanoen vahvistettu
tosiasia. He ymmärtävät, mitä seuraava kommentaarien kohta
merkitsee:
”Noina mies-naisten [hermafrodiittien] varhaisaikoina oli
nelikätisiä ihmisolentoja. Heillä oli yksi pää, mutta kolme silmää. He
saattoivat nähdä eteen ja taakse.
Yhtä KALPAA myöhemmin [sukupuolten erottautumisen jälkeen]
ihmisten langettua aineeseen heidän henkinen näkökykynsä hämärtyi, ja kolmas
silmä alkoi samanaikaisesti menettää voimaansa… Kun neljäs [Rotu] saapui
keski-ikäänsä, sisäinen näkö oli herätettävä ja aikaansaatava
keinotekoisilla kiihokkeilla, minkä prosessin vanhat viisaat tunsivat....
Samalla kolmas silmä KIVETTYI asteittain
ja hävisi pian. Kaksikasvoisista tuli yksikasvoisia, ja silmä vetäytyi syvälle
pään sisään ja on nyt hiusten alle hautautunut. Sisäisen ihmisen toiminnan
aikana [transsitilojen tai henkisten näkyjen aikana] silmä paisuu ja
laajenee. Arhat näkee ja tuntee sen ja järjestää toimintansa sen mukaan. .
. . . . . . . . . . . . . . . . . . [e295] Tahraantumattoman lanoon
[oppilaan, chelan] ei tarvitse pelätä mitään. Se, joka ei pysy
puhtaudessa [ei ole siveä], ei saa mitään apua ’deva-silmältä’.”
Valitettavasti ei saa. ”Deva-silmää” ei enää ole olemassa ihmiskunnan
enemmistöllä. Kolmas silmä on kuollut eikä enää toimi, mutta se on
jättänyt todistajan olemassaolostaan. Tämä todistaja on nykyään KÄPYRAUHANEN.
Noista ”nelikätisistä” ihmisistä taas tuli nelikätisten hindujumalien esikuvia,
niin kuin edellisessä alaviitteessä osoitettiin.
Ihmissilmän mysteeri on sellainen, että muutamien tiedemiesten on
täytynyt turvautua okkulttisiin selityksiin yrittäessään turhaan selittää ja
tulkita kaikkia sen toimintaan liittyviä pulmia. Ihmissilmän kehitys
antaa enemmän tukea okkultistien kuin materialististen fysiologien
antropologialle. ”Ihmissikiössä silmät kasvavat sisältä ulospäin” ulos
aivoista, sen sijaan että olisivat osa ihoa niin kuin ne ovat hyönteisillä ja
mustekalalla. Professori Lankester, ajatellessaan aivojen olevan kummallinen
paikka silmää varten ja yrittäessään selittää ilmiön Darwinin opin kannalta,
esittää omituisen käsityksen, että ”meidän” varhaisin selkärankainen esi-isä
oli läpinäkyvä olento eikä hänen siis tarvinnut välittää siitä missä
silmä oli! Ja olihan ihminen kerran ”läpinäkyvä olento”, kuten meille on
opetettu, joten meidän teoriamme pitää paikkansa. Mutta miten Lankesterin
hypoteesi pitää yhtä Haeckelin näkemyksen kanssa, että selkärankaisten silmä
syntyi muutoksista orvaskedessä? Jos se lähtee sisältä,
jälkimmäinen teoria joutaa roskakoriin. Tämän näyttääkin sikiöoppi todistavan.
Sitä paitsi professori Lankesterin erikoinen olettamus – vai sanoisimmeko
myönnytys – on ehkä käynyt välttämättömäksi kehitysopin kannattajille.
Okkultismi, joka opettaa aistien asteittaista kehittymistä ”SISÄLTÄ ULOSPÄIN”,
astraalisista prototyypeistä, on paljon tyydyttävämpi: kolmas silmä vetäytyi
sisään, kun sen aika oli päättynyt – toinen seikka okkultismin eduksi.
Hindulaisten mystikkojen allegorinen ilmaisu puhuttaessa ”ivan silmästä”, tri-lochanasta
(”kolmesilmäisestä”), saa siten oikeutuksensa ja selityksensä, ja käpyrauhasen
(joka oli kerran ”kolmas silmä”) siirtäminen otsaan on eksoteerinen vapaus.
Tämä luo myös valoa siihen – joillekin käsittämättömään – mysteeriin, joka
liittyy epätavallisen eli henkisen näkökyvyn ja näkijän fysiologisen
puhtauden väliseen yhteyteen. Usein kysytään, miksi selibaatti ja puhtaus on
välttämätön edellytys ja ehto todelliselle chelana olemiselle eli
psyykkisten ja okkulttisten kykyjen kehittymiselle? Vastaus sisältyy kommentaariin.
Kun kuulemme, että ”kolmas silmä” oli kerran fysiologinen elin ja että
myöhemmin henkisyyden asteittain [e296] hävitessä ja aineellisuuden
lisääntyessä (fyysisen luonnon sammuttaessa henkisen) siitä tuli surkastunut
elin, jota fysiologit ymmärtävät yhtä vähän kuin pernaa – kun kuulemme tämän,
tuo yhteys tulee selväksi. Ihmiselämän aikana fysiologisten aistiemme
aktiivisuus on suurin este henkisen kehityksen tiellä ja varsinkin joogakykyjen
saavuttamiselle. Sukupuolitoiminnan ollessa myös läheisesti yhteydessä vuorovaikutuksen
kautta selkäytimen ja aivojen harmaan aineksen kanssa on hyödytöntä antaa
mitään pitempää selitystä. Tietysti aivojen normaali ja epänormaali tila ja
aktiivisen toiminnan aste ydinjatkeessa vaikuttaa voimakkaasti käpyrauhaseen,
sillä ”keskusten” lukumäärästä johtuen tuolla alueella – joka ohjaa useimpia
eläimellisen elämän fysiologisia toimintoja – ja myös noiden kahden ollessa
kovin lähellä toisiaan täytyy ydinjatkeen vaikuttaa hyvin voimakkaalla
”induktiivisella” tavalla käpyrauhaseen.
Kaikki tämä on aivan selvää okkultistille, mutta se on tavallisen
lukijan silmälle kovin hämärää. Lukijalle on siis näytettävä kolmesilmäisen
ihmisen mahdollisuus luonnossa niinä aikakausina, jolloin hänen muotoutumisensa
oli vielä suhteellisen kaoottisessa tilassa. Tällainen mahdollisuus voidaan
johtaa ensinnäkin anatomisen ja eläintieteellisen tiedon pohjalta, ja sitten se
voi perustua itse materialistisen tieteen olettamuksiin.
Tieteen arvovallalla ja sen todisteen nojalla, joka ei ole tällä kertaa
pelkän teoreettisen pohdiskelun keksintöä, väitetään, että monilla eläimillä –
varsinkin selkärankaisten alimmissa luokissa – on kolmas silmä, joka on
nyt surkastunut, mutta oli alkuaan ehdottomasti toimiva.
Hatteria-laji, Lacerta-sukuun kuuluva sisilisko, joka löydettiin
hiljattain Uudesta Seelannista (huomatkaa, joka on osa niin kutsutusta
muinaisesta Lemuriasta), ilmaisee tämän omituisuuden merkillisellä tavalla,
eikä ainoastaan Hatteria punctata vaan myös kameleontti, eräät matelijat
ja jopa kalat. Ensin luultiin, ettei se ollut muuta kuin aivojen pidennys, joka
päättyi pieneen kyhmyyn nimeltä käpylisäke, pieni luu, joka on erotettuna
varsinaisesta luusta rustolla ja joka tavataan kaikilla eläimillä. Mutta pian
havaittiin, että se oli enemmän kuin tämä. Niin kuin sen kehitys ja anatominen
rakenne osoitti, sillä oli sellainen vastaavuus silmän kanssa, että sitä oli
mahdotonta pitää muuna [e297] silmän rakenteen suhteen. On ollut ja on
paleontologeja, jotka ovat yhä vakuuttuneita siitä, että tämä ”kolmas silmä” on
ollut alkuaan toimiva, ja he ovat varmasti oikeassa. Sillä näin sanotaan
käpyrauhasesta Quainin Elements of Anatomy -kirjassa:
Tästä osasta, joka
muodostaa aluksi kokonaan alkuperäisen etummaisen aivorakkulan ja myöhemmin sen
takaosan, kehittyvät silmärakkulat varhaisimmassa vaiheessa, ja etuosasta
muodostuvat aivopuoliskot niihin kuuluvine osineen. Kummankin puolen
näkökukkula muodostuu ydinseinämän tiivistymisestä sivultaan, ja alaspäin
jatkuva välipaikka niiden välillä muodostaa kolmannen kammion ontelon ja sen
jatkon suppiloon. Harmaa liitin ulottuu myöhemmin kammio-ontelon poikki… Sen
katon takaosa kehittyy myöhemmin selitettävän omituisen prosessin kautta
käpyrauhaseksi, joka pysyy varsiensa kautta kummaltakin puolelta yhdistettynä näkökukkulaan,
ja näiden taakse muodostuu poikkiside takaliittimeksi.
Lamina terminalis (lamina cinerea) sulkee yhä kolmannen ontelon
edestä, sen alla optinen liitin muodostaa ontelon pohjan ja kauempana
takanapäin laskeutuu suppilo ja yhdistyy sella turcicaan kudoksen
avulla, joka liittyy käpyrauhasen takalohkoon.
Nuo kaksi näkökukkulaa,
jotka muodostuvat etuontelon taaemmasta [ja ulommasta] osasta, muodostuvat
ensin yhdestä ainoasta ontosta pussista hermoainetta, ja sen ontelo on kummallakin
puolella edestä yhteydessä alkavien aivopuoliskojen onteloiden kanssa ja takana
keskimmäisen aivo-ontelon (corpora quadrigeminan) kanssa. Pian syntyy
kuitenkin yhä enemmän kerrostumia niiden sisälle, taakse, alas ja sivuille, ja
siten näkökukkulat tulevat kiinteiksi ja samalla ilmestyy ylhäällä niiden
väliin rako eli uoma. Se tunkeutuu alas sisäonteloon, joka on yhä avoinna takaa
vastapäätä Sylvian kammioveden sisäänkäytävää. Tämä rako eli uoma on kolmas
ontelo. Takana kaksi näkökukkulaa ovat yhdistyneinä taaemman sauman
välityksellä, joka näkyy kolmannen kuukauden lopulla, ja myös käpyrauhasen
varsien välityksellä…
Näköelimet voidaan huomata varhaisvaiheessa onttoina jatkoksina
näkökukkulan seinämän ulko-osasta, jolloin ne ovat vielä ontelomaisia.
Neljännellä kuulla nämä jatkokset muodostuvat selvästi. Sen jälkeen ne
pidentyvät taaksepäin corpora quadrigeminan yhteyteen.
Käpyrauhasen ja
aivolisäkkeen muodostuminen on yksi kaikkein mielenkiintoisimmista ilmiöistä thalamencephalonin
kehityksen yhteydessä.
Edellä oleva on erityisen mielenkiintoista, kun muistetaan, että ellei
aivopuoliskojen takaosa olisi kehittynyt taaksepäin, käpyrauhanen olisi aivan
näkyvissä päälaenluita poistettaessa. On myös kiinnostavaa huomata se selvä
yhteys, joka on havaittavissa (alun perin) onttojen näköalueiden ja silmien
välillä edessä sekä käpyrauhasen ja sen varsien välillä takana sekä näiden [e298]
kaikkien ja näkökukkuloiden välillä. Näin ollen uudet löydöt hatteria
punctatan kolmannen silmän yhteydessä koskevat hyvin tärkeällä tavalla
ihmisen aistien kehityshistoriaa ja tekstimme okkulttisia väitteitä.
On hyvin tunnettua, että Descartes piti käpyrauhasta sielun
tyyssijana (ja ne, jotka ovat lakanneet uskomasta ihmisen kuolemattoman
prinsiipin olemassaoloon, pitävät sitä myös nyt kuvitteluna). Vaikka sielu on
yhtynyt ruumiin joka osaan, hän sanoi, niin on yksi määrätty ruumiinosa, jossa
sillä on erityisemmät tehtävänsä kuin missään muualla. Ja koska eivät aivot
eikä sydän voi olla tuo ”erityinen” paikka, hän päätteli, että tuo pieni
aivoissa sijaitseva rauhanen toimii niistä riippumatta, koska sen voivat
saattaa eräänlaiseen heiluvaan liikkeeseen ”ne elonhenget”,
jotka risteilevät todellakin aivo-onteloissa.
Vaikka tämä tuntuukin meidän oppineisuuden päivinämme
epätieteelliseltä, Descartes oli paljon lähempänä okkulttista totuutta kuin
joku Haeckel. Sillä kuten on näytetty, käpyrauhanen on paljon enemmän
yhteydessä sielun ja hengen kuin ihmisen fysiologisten aistien kanssa. Jos
johtavilla tiedemiehillä olisi aavistuskin kehityssysäyksen käyttämistä todellisista
prosesseista ja tämän suuren lain syklisestä kierrosliikkeestä, he tietäisivät
arvailujen sijasta. Ja he voisivat tuntemalla ihmiskunnan menneisyyden muotoja
olla varmoja sen tulevista fyysisistä muutoksista. Silloin he näkisivät
tuon uudenaikaisen ”sokean voimansa” ja luonnon mekaanisten prosessien
virheellisyyden ja mielettömyyden. Tällaisen tiedon nojalla he käsittäisivät
esim., että mainittu käpyrauhanen ei voi olla muuta kuin fyysisesti
käyttökelvoton tässä meidän kierrosvaiheessamme. Jos tuo ”liikasilmä” on nyt
surkastunut ihmisessä, se osoittaa, että se on kerran ollut toimivana, kuten
alemmissa eläimissä, sillä luonto ei koskaan luo pienintäkään, mitättömintäkään
muotoa ilman jotakin määrättyä tarkoitusta ja käyttöä. Se oli toimiva
elin, me sanomme, siinä kehitysvaiheessa, jolloin ihmisen henkinen aines
hallitsi korkeimpana tuskin orastavia älyllisiä ja psyykkisiä elementtejä. Ja
kun kierroskausi laskeutui siihen kohtaan, jolloin fysiologiset aistit
kehittyivät fyysisen ihmisen kasvun ja lujittumisen sekä eläinkunnan kehityksen
loputtomien ja monimutkaisten vaiheiden ja koettelemusten kautta ja rinnalla,
niin tuo keskimmäinen ”silmä” lopulta surkastui ihmisen henkisten ja puhtaasti
psyykkisten ominaisuuksien kanssa. Silmä on sielun peili ja myös ikkuna, sanoo
kansanviisaus, ja vox populi vox Dei.
[e299]
Alussa elävien lajien jokainen luokka ja heimo oli hermafrodiittinen ja
objektiivisesti yksisilmäinen. Eläimen muoto oli yhtä eteerinen (astraalisesti)
kuin ihmisen muoto, ennen kuin kummankin ruumiit alkoivat kehittää
nahkapukuaan, nim. kehittää sisältä ulospäin fyysisestä substanssista
eli aineesta paksua peitettä sisäisine fysiologisine mekanismeineen, ja silloin
eläimen, kuten ihmisenkin, kolmas silmä oli aluksi ainoa näkevä elin. Kaksi
fyysistä etusilmää kehittyi myöhemmin sekä eläimessä että
ihmisessä, jonka fyysinen näköelin oli kolmannen Rodun alkaessa samassa
tilassa, kuin joidenkin sokeiden selkärankaisten on meidän päivinämme, ts.
läpinäkyvän ihon alla. Mutta alkuperäisen eli liikasilmän
vaiheet ovat nykyään päinvastaiset ihmisessä ja eläimessä, koska ihminen on jo
läpikäynyt eläimellisen, epärationaalisen vaiheen kolmannessa
kierroksessa ja on pelkkää eläinmaailmaa edellä kokonaisella
tietoisuudentasolla. Sen vuoksi kun ”kyklooppinen” silmä oli ja on yhä
ihmisessä henkisen näön väline, niin eläimessä se oli objektiivinen
näköelin. Ja kun tämä silmä oli täyttänyt tehtävänsä, sen tilalle tuli,
fyysisessä kehityskulussa yksinkertaisesta monimutkaiseen, kaksi silmää, ja
silloin luonto pani sen talteen käytettäväksi vasta tulevina aioneina.
Tämä selittää, miksi käpyrauhanen saavutti korkeimman kehityksensä
suhteessa alimpaan fyysiseen kehitykseen. Selkärankaisissa se on kaikkein
näkyvin ja ulkoisin, ja ihmisessä se on [e300] huolellisesti kätketty ja
mitä luoksepääsemättömin muille kuin anatomeille. Mutta sitä enemmän valoa se
luo ihmiskunnan tulevaan fyysiseen, henkiseen ja älylliseen tilaan aikoina,
jotka vastaavat nousevalla kehityskaarella tarkalleen menneitä aikoja
laskevalla kehityskaarella. Niinpä muutamia vuosisatoja ennen kali-yugaa
– mustaa kautta, joka alkoi lähes 5 000 vuotta sitten – sanottiin (esitettynä
käsitettävin lausein):
”Me [viides kantarotu] ensimmäisessä [kestoajan] puoliskossa
eteenpäin [nyt NOUSEVALLA kierroskaarella] olemme ensimmäisen ja toisen
Rodun keskikohdalla [eli välissä] – niiden laskeutuessa alaspäin
[ts. rodut olivat silloin kierroksen laskevalla kaarella]….. Laske itse,
lanoo, ja näe.” (Kommentaari, xx.)
Laskemalla ohjeen mukaan huomaamme, että ylimenoaikana – nimittäin
ensimmäisen henkisen eteeris-astraalisen rodun toisella puoliskolla –
syntymässä oleva ihmiskunta oli vailla älyllistä aivoainesta. Koska se oli laskevalla
kaarellaan ja koska me olemme vastaavalla kohdalla nousevalla kaarella,
olemme siis ilman henkistä ainesta, jonka tilalla on nyt älyllinen aines. Sillä
muistakaa, että koska me olemme rotukierroksemme viidennessä eli
manasa-kaudessa, olemme näin ollen ylittäneet käännekohdan, jossa henki ja aine
ovat täysin tasoissa – eli tasapainossa aivoälyn ja henkisen tietoisuuden
suhteen. Yksi tärkeä seikka on kuitenkin pidettävä mielessä.
2 .”KOLMANNELLA SILMÄLLÄ” VARUSTETUT RODUT
|