ONKO ELÄIMILLÄ SIELU? 1 osa

Vaisto ja äly   

Arvostelijan mielestä selvä rajaviiva pitäisi vetää vaiston ja älyn välille. Mehiläisten rakentamat mehiläispesät, majavan tekemät padot keskelle luonnontieteilijän lattiaa pohjaa samoin kuin jokeen ovat vaiston tekoja ja vaikutuksia, ikuisesti muuttumattomia. Sen sijaan älyn teot ovat löydettävissä toiminnoista, jotka eläin on ilmeisesti miettinyt loppuun asti, siellä missä ei vaisto vaan päättely alkaa vaikuttaa, kun sen kasvatus tai harjoitus kutsuu esiin taidollisen herkkyyden ja kehityksen. Ihmisellä on päättelykyky, pikkulapsella vaisto; ja nuori eläin osoittaa enemmän kumpaakin kuin lapsi.

Jokainen väittelijä samoin kuin mekin tiedämme, että asia on näin. Jos joku materialisti kieltäytyy myöntämästä sitä, se johtuu ylpeydestä. Kieltäen sielun sekä ihmiseltä että eläimeltä hän on haluton myöntämään, että eläimellä on äly samoin kuin hänellä itselläänkin, vaikka ehdottomasti pienemmässä määrin. Kirkonmies, uskonnollisuuteen taipuvainen luonnontieteilijä ja nykyajan metafyysikko vuorostaan kaihtavat sen myöntämistä, että ihmisellä ja eläimellä on kummallakin sielu ja kykyjä, jos nyt ei yhtä kehittyneitä ja täydellisiä, niin ainakin samannimisiä ja samaa olemusta. Kukin heistä tietää, tai kunkin heistä pitäisi tietää, että vaisto ja äly ovat kaksi kykyä, jotka ovat täysin vastakkaisia heidän luonnossaan, kaksi vihollista, jotka ovat jatkuvassa ristiriidassa. Elleivät he hyväksy kahta sielua tai prinsiippiä, heidän on joka tapauksessa tunnustettava näiden kahden mahdollisuuden läsnäolo sielussa. Kumpikin on eri paikassa aivoissa ja he tietävät hyvin niiden sijainnin, koska he voivat eristää ja tilapäisesti hävittää ne vuorotellen – sitä mukaa kuin he sattuvat kiduttamaan jotain elintä tai elimen osaa kauheiden vivisektioidensa aikana. Eikö vain inhimillinen ylpeys yllyttänyt paavia sanomaan:

Kysy ketä varten taivaankappaleet loistavat;
Ketä varten on maapallo?
Ylpeys vastaa: se on minua varten.
Minua varten kelpo luonto herättää hyvää tekevän voimansa
Kasvattaa jokaisen yrtin ja avaa jokaisen kukan.
* * *
Minulle kaivos antaa tuhat aarrettaan
Minulle terveys virtaa tuhannesta lähteestä
Aallokko vyöryy minua kuljettaakseen, aurinko valaisee nousuni
Maapallo on jakkarani, taivaissa valtaistuinkatokseni!

Tämä sama tiedostamaton ylpeys sai Buffonin lausumaan paradoksaaliset huomautuksensa ihmisen ja eläimen välisestä erosta. Tuo ero johtuisi " ajattelun puutteesta", hän sanoo, "sillä eläin ei tunne, että hän tuntee". Mistä Buffon tietää sen? "Se ei ajattele, että se ajattelee", hän lisää, kerrottuaan yleisölle, että eläin muistaa, usein harkitsee, vertaa ja valitsee!¹⁵ Kuka ihmeessä uskottelisi, että lehmä tai koira ei osaa ajatella? Eläin voi ajatella ja voi tietää ajattelevansa sitäkin herkemmin kun se ei voi puhua ja ilmaista ajatuksiaan. Kuinka Buffon tai kukaan muu voi tietää? Luonnontieteilijä on kuitenkin osoittanut tarkoilla havainnoillaan, että eläimellä on äly. Kun tämä on ratkaistu, meidän täytyy vain toistaa Tuomas Akvinolaisen määritelmä älystä – ihmisen kuolemattoman sielun etuoikeudesta – nähdä, että sama kuuluu eläimelle.

Tehdäksemme oikeutta todelliselle kristilliselle filosofialle voimme osoittaa, että alkuperäinen kristinusko ei ole koskaan julistanut sellaista julmaa oppia – todellinen syy siihen, että niin monet parhaista ihmisistä kuin myös korkeimmista älyistä ovat luopuneet Kristuksen ja hänen oppilaidensa opetuksista.

---

Filosofia, sinä elämän opas ja hyveen keksijä!

Cicero

Filosofia, sinä elämän opas ja hyveen keksijä!
Filosofia on vaatimaton viisaustiede, se on kaikki todellisuutta ja pelkkää antamista. Vihaan juhlallisuutta ja teeskentelyä, jonka taustalla on vain pelkkää ylpeyttä.

Plinius

Jos ihmisen – tuon karkeimman, eläimen kaltaisen samoin kuin pyhimmän – kohtalo on kuolemattomuus teologisen opetuksen mukaan, mikä on lukemattomien eläinkunnan joukkojen tuleva kohtalo? Useat roomalaiskatoliset kirjoittajat – kardinaali Ventura, kreivi de Maistre ja monet muut – kertovat meille, että "eläimen sielu on voima".

"On osoitettu selvästi, että eläimen sielun", sanoo heidän kaikunsa de Mirville – "synnytti maa, sillä näin sanotaan Raamatussa. Kaikki elävät ja liikkuvat sielut (nephesh eli elämänprinsiippi) tulevat maasta, mutta sallittakoon minun selittää: ei yksinomaan tomusta, mistä niiden ruumiit samoin kuin meidänkin ruumiimme on tehty, vaan maan voimasta, ts. sen aineettomasta voimasta, kuten kaikki voimat ovat… meren, ilman jne. voimat, jotka kaikki ovat niitä elementaariluokkia (principautés élementaires), joista olemme puhuneet muualla."¹⁶

Markiisi de Mirvillen ymmärryksen mukaan tuo termi tarkoittaa, että jokainen "elementti" luonnossa on piiri, jonka täyttävät ja jota hallitsevat sen vastaavat näkymättömät henget. Länsimaiset kabbalistit ja ruusuristiläiset nimittivät niitä sylfideiksi, undiineiksi, salamantereiksi ja maahisiksi; kristilliset mystikot, kuten de Mirville, antavat niille heprealaiset nimet ja luokittelevat ne kaikki erilaisten demonien joukkoon Saatanan alaisuuteen – Jumalan luvalla tietenkin.

Hän kapinoi myös pyhän Tuomaksen päätöstä vastaan. Tämä opettaa, että eläimen sielu häviää ruumiin mukana. Hän sanoo: "Meitä pyydetään tekemään tyhjäksi tämä voima, joka on aineellisin voima maan päällä ja jonka nimi on eläinsielu". Se on isä Venturan mukaan¹⁷ "arvostetuin sielu ihmisen sielun jälkeen."

Hän oli juuri sanonut sitä aineettomaksi voimaksi ja nyt hän sanoo sitä "aineellisimmaksi asiaksi maan päällä".¹⁸

Mutta mikä on tämä voima? George Cuvier ja akateemikko Flourens kertovat sen salaisuuden.

"Ruumiiden muoto eli voima" (muoto tarkoittaa sielua tässä tapauksessa, tulee ymmärtää), edellinen kirjoittaa, "on paljon olennaisempi niille kuin aine, koska (tulematta olemukseltaan hävitetyksi) aine muuttuu jatkuvasti, kun taas muoto on vallalla ikuisesti." Tähän Flourens toteaa: "Kaikessa, missä on elämää, on muoto pysyvämpi kuin aine, sillä se mikä muodostaa elävän ruumiin OLEMUKSEN, sen identtisyyden, samuuden, on sen muoto."¹⁹

De Mirville puolestaan huomauttaa: "Se on määräävä prinsiippi, filosofinen osoitus kuolemattomuudestamme",²⁰ joten on tehtävä se johtopäätös, että tällä harhaanjohtavalla sanalla tarkoitetaan sielua – ihmisen ja eläimen. Oletan, että se on mieluummin se, mitä me sanomme AINOAKSI ELÄMÄKSI.

Leibnitzin näkemys sielusta

Oli miten tahansa, filosofia, sekä maallinen että uskonnollinen, vahvistaa tämän esityksen, että nuo kaksi "sielua" ovat sama ihmisessä ja eläimessä. Bossuetin rakastama filosofi Leibnitz tuntui luottavan "eläimelliseen henkiinheräämiseen" tietyssä määrin. Koska kuolema on hänelle "yksinkertaisesti tilapäinen persoonallisuuden kääriytyminen", hän vertaa sitä ideoiden suojeluun unessa tai perhoseen toukan sisällä. De Mirville sanoo: "Hänelle henkiinherääminen²¹ on yleinen laki luonnossa, mistä tulee ihmeidentekijän suorittama suuri ihme ainoastaan sen ennenaikaisuuden, ympäröivien olosuhteiden ja hänen vaikuttamansa tavan nojalla." Tässä Leibnitz on aavistamattaan suuri okkultisti. Kukan tai kasvin kasvu ja kukkiminen viidessä minuutissa useiden päivien ja viikkojen sijasta, kasvin, eläimen tai ihmisen orastaminen ja kehittyminen ovat okkultistien säilyttämiä tosiasioita. Ne ovat ainoastaan näennäisiä ihmeitä; luonnollisia tuotteliaita voimia, joita aikaansaadut olosuhteet kiirehtivät ja tuhatkertaisesti tehostavat vihittyjen tuntemien okkulttisten lakien vaikutuksesta. Epänormaalin nopea kasvu on luonnonvoimien seurausta, joko sokeiden tai pienempien älyjen aikaansaamia, jotka ovat ihmisen okkulttisen voiman alaisia, ja ne saadaan vaikuttamaan kollektiivisesti esillekutsuttavan olion kehitykseen sen kaoottisista alkuaineista. Mutta miksi kutsua yhtä jumalalliseksi ihmeeksi ja toista saatanalliseksi tekosyyksi tai yksinkertaisesti petolliseksi suoritukseksi?

Todellisena filosofina Leibnitzin on silti pakko jopa tässä kuolemasta henkiinheräämisen vaikeassa kysymyksessä sisällyttää siihen koko eläinkunta suuressa synteesissään ja sanoa: "Uskon, että eläinten sielut ovat katoamattomia… ja mielestäni mikään ei paremmin sovi todistamaan kuolemattomasta luonnostamme."²²

Leibnitziä tukien Middletonin kirkkoherra Dean julkaisi v. 1748 kaksi pientä nidosta tästä aiheesta. Yhteenvedossa hän sanoo, että "pyhät kirjoitukset vihjaavat eri kohdissa, että eläimet elävät tulevassa elämässä. Tätä oppia ovat tukeneet useat kirkkoisät. Kun järki sanoo, että eläimillä on sielu, siitä seuraa samalla, että ne tulevat olemaan tulevassa tilassa. Niiden oppirakennelmaa, jotka uskovat, että Jumala tekee tyhjäksi eläimen sielun, ei tue mikään, eikä sille ole vankkaa perustaa..."²³

Monet viime vuosisadan tiedemiehistä puolustivat Deanin hypoteesia vakuuttaen sen olevan erittäin todennäköinen. Yksi heistä erityisesti – oppinut protestanttinen teologi Charles Bonnet Genevestä on kirjoittanut hyvin erikoisen teoksen Palingenesia²⁴ eli "Uusi syntymä", mikä tapahtuu, niin kuin hän yrittää todistaa, jokaisessa olevasta näkymättömästä idusta johtuen, eikä hän, kuten ei Leibnitzkään, voi ymmärtää, että eläimet pitäisi jättää pois oppirakennelmasta, joka niiden poissa ollessa ei olisi kokonaisuus, sillä rakennelma tarkoittaa "lakien kokoelmaa".²⁵

Koneellinen toiminta

Bonnet kirjoittaa: "Eläimet ovat ihailtavia kirjoja, joihin luoja käytti korkeimman älynsä hämmästyttävimmät puolet. Anatomin on tutkittava niitä kunnioituksella, ja jos hänellä on hitusenkin hienoa ja järkevää tunnetta, joka on ominainen moraaliselle ihmiselle, hän ei koskaan kuvittele noita sivuja kääntäessään, että hän on käsittelemässä liuskekiviä tai rikkomassa pikkukiviä. Hän ei unohda koskaan, että kaikella elävällä ja tuntevalla on oikeus hänen armeliaisuutensa ja sääliinsä. Ihminen saattaisi huonoon valoon eettisen puolensa, jos hän perehtyisi eläimiin ja niiden kärsimykseen. Tämä totuus on niin ilmeinen, että hallitusten ei pitäisi koskaan unohtaa sitä… Mitä tulee hypoteesiin koneellisesta toiminnasta, olen taipuvainen pitämään sitä filosofisena harhaoppina, hyvin vaarallisena yhteiskunnalle, ellei se niin voimakkaasti loukkaisi tervettä järkeä, että tulee vaarattomaksi, sillä sitä ei voi koskaan hyväksyä yleisesti."

"Mitä tulee eläinten kohtaloon, jos hypoteesini on oikea, Sallimus pitää varastossa niitä varten mitä suurimpia hyvityksiä tulevissa tiloissa.²⁶ …Ja minulle niiden henkiinherääminen on seuraus siitä sielusta tai muodosta, joka meidän on välttämättä pakko suoda niille, sillä koska sielu on yksinkertaista substanssia, sitä ei voida jakaa eikä hajottaa eikä liioin tehdä tyhjäksi. Ei voi välttyä sellaiselta päätelmältä vajoamatta Descartesin koneelliseen toimintaan, sillä silloin eläimellisestä koneellisesta toiminnasta siirtyisi pian ja pakostakin ihmisen koneelliseen toimintaan…"

Biologiemme nykyajan koulukunnat ovat tulleet "automaatti-ihmisen" teoriaan, mutta sen opetuslapset voidaan jättää omiin keksintöihinsä ja johtopäätöksiinsä. Se mikä minua tällä hetkellä ihmetyttää, on se lopullinen ja ehdoton todiste, ettei Raamattu eivätkä sen filosofisimmat tulkitsijat – kuinka selvästi heiltä voikin puuttua selkeä käsitys muista kysymyksistä – ole koskaan kieltäneet raamatullisella arvovallalla kuolematonta sielua miltään eläimeltä, sen enempää kuin ovat löytäneet siitä ratkaisevaa todistetta sellaisen sielun olemassaolosta ihmisessä – Vanhasta testamentista. On vain luettava tiettyjä jakeita Jobin kirjasta ja Saarnaajasta (3:17–22) tullakseen tähän johtopäätökseen. Totuus asiasta on se, että näiden kahden tulevaan tilaan ei siinä ole viitattu yhdelläkään sanalla. Mutta jos toisaalta ainoastaan negatiivinen todiste löytyy Vanhasta testamentista eläinten kuolemattomasta sielusta, Uudessa testamentissa sitä puolustetaan yhtä selvästi kuin itse ihmisen sielua. Niiden hyväksi, jotka pilkkaavat hindulaista filozoismia ja jotka puolustavat oikeuttaan tappaa eläimiä mielin määrin ja huvin vuoksi ja kieltävät niiltä kuolemattoman sielun, esitetään nyt lopullinen ja ehdoton todiste.

Paavali puolusti eläinten kuolemattomuutta

Paavalin sanottiin tämän artikkelin I osassa olevan kaikkien elävien luontokappaleiden kuolemattomuuden puolustaja. Onneksi tämä väite ei kuulu niihin, jotka kristityt voivat syrjäyttää "ateistien ja vapaa-ajattelijoiden ryhmän Pyhää kirjaa koskevina herjaavina ja harhaoppisina tulkintoina". Kunpa apostoli Paavalin – vihityn, oli hän sitten ehkä mitä muuta tahansa – perin viisaat sanat olisi ymmärretty yhtä selvästi kuin ne kohdat, jotka käsittelevät eläimiä. Sillä kuten tullaan osoittamaan, silloin aineen häviämättömyys, niin kuin materialistinen tiede opettaa, ikuisen evoluution laki, jonka kirkko katkerasti kieltää, sekä AINOAN ELÄMÄN ainainen läsnäolo eli AINOAN ELEMENTIN ykseys ja sen läsnäolo läpi koko luonnon, niin kuin esoteerinen filosofia julistaa, ja Paavalin huomautusten salainen merkitys (Kirje roomalaisille 8:18–23) voitaisiin todistaa epäilyksettä aivan ilmeisesti yhdeksi ja samaksi asiaksi. Mitä muuta voi tuo suuri historiallinen henkilö, jota uusplatoninen aleksandrialainen filosofia innoitti kovasti, tarkoittaa seuraavalla, jonka käännän kommentein okkultismin valossa esittääkseni tarkoitukseni ymmärrettävämmin.

Apostoli edellyttää sanomalla (Room. 8: 16, 17) että "Henki itse (Paramatma) todistaa henkemme (atman) kanssa", "että olemme Jumalan lapsia" ja "jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä" – tietysti meissä olevan ikuisen eli jumalallisen olemuksen ikuisuuden ja häviämättömyyden perijöitä. Sitten hän sanoo meille:

"Eivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme." (Room. 8:18)

Tuo "Kirkkaus" ei ole "uusi Jerusalem", Johanneksen kabbalististen ilmestysten symbolinen kuvaus tulevaisuudesta, vaan devachanisia kausia ja syntymien sarjoja tulevissa roduissa, kun jokaisen uuden inkarnaation jälkeen huomaamme olevamme korkeammalla ja täydellisempiä, fyysisesti kuin myös henkisesti. Ja lopulta meistä kaikista todella tulee "Jumalan poikia" ja "lapsia" "viimeisessä henkiinheräämisessä", kutsuvatpa ihmiset sitä kristilliseksi, nirvaniseksi tai parabrahmaniseksi, koska nämä kaikki ovat yksi ja sama asia. Sillä todellakin:

"Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä." (Room. 8:19.)

Luomakunnalla (creature) tarkoitetaan tässä eläimiä, kuten tullaan osoittamaan edempänä Johannes Khrysostomoksen arvovallalla. Mutta keitä ovat "Jumalan lapset", joiden ilmennystä koko luomakunta kaipaa? Ovatko he "Jumalan poikia", joiden "mukana tulee myös Saatana" (ks. Job.), vai Ilmestyskirjan "seitsemän enkeliä"? Viittaavatko he ainoastaan kristittyihin tai "Jumalan poikiin" kaikkialla maailmassa?²⁷ Jokaisen suuren uskonnon pyhät kirjoitukset lupaavat sellaista ilmestymistä jokaisen manvantaran eli maailmankauden lopussa,²⁸ ja paitsi niiden kaikkien esoteerisessa tulkinnassa, ei missään niin kirkkaasti kuin Vedoissa. Sillä niissä sanotaan, että jokaisen manvantaran lopussa tulee pralaya eli maailman tuho – joista ainoastaan yhden kristityt tuntevat ja sitä he toivovat – jolloin tulee jäämään sishtoja (eli jäljelle jääviä), seitsemän rishiä ja yksi soturi, ja kaikki siemenet "seuraavan kierroksen" seuraavaa inhimillistä "vuorovesiaaltoa" varten.²⁹ Mutta nyt käsittelemämme pääkysymys ei ole se, onko kristillinen vai hindulainen teoria oikeampi. Sen sijaan osoitamme, että bramiinit – opettaessaan, että kaiken luomakunnan siemenet jäävät jäljelle kaiken näkyvän totaaliselta periodiselta ja väliaikaiselta tuholta yhdessä "Jumalan poikien" eli rishien kanssa, jotka itse ilmestyvät tulevaan ihmiskuntaan – eivät sano enempää tai vähempää kuin mitä Paavali itse julistaa. Kummatkin sisällyttävät mukaan kaiken eläinelämän uuden syntymisen toivossa sekä uudistumisen täydellisempään tilaan, kun jokainen olento, joka nyt "odottaa", tulee riemuitsemaan "Jumalan poikien ilmestymisestä". Paavali näet selittää:

"Myös luomakunta itse (ipsa) pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta", mikä tarkoittaa, että siemen eli häviämätön eläinsielu, joka ei saavuta devachania ollessaan elementaari- tai eläintilassaan, pääsee korkeampaan muotoon ja jatkaa yhdessä ihmisen kanssa, edeten vielä korkeampiin tiloihin ja muotoihin, päätyen, eläin samoin kuin ihminen, "Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen" (Room. 8:21).

Ja tämä "vapaus ja kirkkaus" voidaan saavuttaa kaikkien olentojen evoluution eli karmallisen kehityksen avulla. Kehityttyään puoleksi tuntevasta kasvista mykkä eläin itse muuttuu asteittain ihmiseksi, hengeksi, Jumalaksi – jne. ad infinitum, loputtomiin. Sillä Paavali sanoo:

"Me tiedämme ("me", vihityt), että koko luomakunta (omnis creatura eli creature Versio Vulgatassa) huokaa ja vaikeroi synnytystuskissaan tähän saakka." (Room. 8:22.)³⁰

Tämä merkitsee selvästi, että ihminen ja eläin ovat kärsimykseen suhteen tasavertaisia maan päällä kehityspyrkimyksissään kohti päämäärää ja karmallisen lain mukaisesti. "Tähän saakka" tarkoittaa viidenteen rotuun asti. Ilmaistakseen sen vielä selvemmin suuri kristillinen vihitty sanoo:

"Eikä vain luomakunta (eläimet), vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi." (Room. 8:23.) Meillä ihmisillä on "ensi lahjana Henki" eli suoranainen parabrahmaninen valo, atmamme eli seitsemäs prinsiippimme, mikä johtuu viidennen prinsiippimme (manaksen) täydellistymisestä; tämä prinsiippi on paljon kehittymättömämpi eläimessä. Korvauksena niiden karma on kuitenkin helpompi kuin meidän. Mutta se ei ole mikään syy, miksi ne eivät eräänä päivänä saavuttaisi tuota täydellistymistä, joka antaa täysin kehittyneelle ihmiselle dhyanichohanisen muodon.

Kristitty tutkikoon Paavalin sanoja

Mikään ei voisi olla selvempää – jopa maallikolle, ei-vihitylle arvostelijalle – kuin nuo suuren apostolin sanat, tulkitsemmepa me ne esoteerisen filosofian tai keskiaikaisen skolastiikan valossa. Toivo pelastuksesta eli henkisen entiteetin henkiinjäämisestä, mikä vapauttaa "katoavaisuuden orjuudesta" eli tilapäisten aineellisten muotojen sarjasta, on kaikkia eläviä olentoja, ei ainoastaan ihmisiä varten.

Mutta eläinten "esikuvalta", joka on tunnetusti epäoikeudenmukainen jopa kanssaolennoilleen, ei voitaisi odottaa, että hän myöntyisi helposti jakamaan toiveensa nauta- ja siipikarjan kanssa. Kuuluisa Raamatun kommentoija Cornelius a Lapide oli ensimmäisenä osoittamassa ja syyttämässä edeltäjiään tietoisesta ja harkitusta tarkoituksesta, että he tekivät kaiken voitavansa, ettei heidän tarvinnut käyttää sanaa creatura tämän maailman alempiin olentoihin. Saamme häneltä tietää, että Gregorius Nazianzoslainen, Origenes ja Kyrillos (joka kaikkein todennäköisimmin kieltäytyi näkemästä inhimillistä olentoa Hypatiassa ja käsitteli tätä ikään kuin hän olisi ollut villi eläin) väittivät, että apostoli tarkoitti sanalla creatura edellä lainatuissa jakeissa yksinkertaisesti enkeleitä! Mutta kuten Cornelius huomauttaa vetoamalla pyhään Tuomakseen vahvistuksena: "tämä mielipide on liian vääristynyt ja karkea (distorta et violenta); sen kumoaa lisäksi se tosiasia, että enkelit sellaisenaan on jo vapautettu katoavaisuuden orjuudesta". Eikä pyhän Augustinuksen ehdotus ole yhtään onnistuneempi, sillä hän esittää sen oudon hypoteesin, että Paavalin tarkoittamat "olennot" olisivat kaikkien aikakausien "vääräuskoisia ja harhaoppisia"! Cornelius väittää kunnianarvoista isää vastaan yhtä tyynesti kuin hän vastustaa aikaisempia pyhimysveljiään. Hän sanoo: "Sillä lainatussa tekstissä apostolin mainitsemat olennot (creatures) ovat ilmeisesti erilaisia kuin ihmiset – eivät ainoastaan ne vaan myös me itse; ja sitten se mitä tarkoitetaan, ei ole vapautus synnistä vaan tulevasta kuolemasta." Mutta jopa urhea Cornelius pelästyy lopulta yleistä vastustusta ja päättää, että sanalla olennot (creatures) Paavali on ehkä tarkoittanut – kuten myös pyhä Ambrosius, Hilarius ja muut väittivät – elementtejä (!!) ts., aurinkoa, kuuta, tähtiä, maata jne.

Valitettavasti pyhille pohdiskelijoille ja skolastikoille ja hyväksi onneksi eläimille – jos ne koskaan hyötyvät kiistasta – vielä suuremmat auktoriteetit kuin he itse kumoavat ne. Jo mainittua Johannes Khrysostomosta roomalaiskatolinen kirkko pitää piispa Prokloksen (kerran hänen sihteerinsä) lausunnon perusteella korkeimmassa arvossa. Itse asiassa Johannes Khrysostomos oli, jos sellaista (meidän aikanamme) maallista termiä voidaan käyttää, pyhimys – apostolin "välittäjä" pakanoille. Paavalin kirjeiden kommentoijana Johannes Khrysostomosta pidetään suorastaan tuon apostolin itsensä inspiroimana, toisin sanoen hän olisi kirjoittanut kommentit Paavalin sanelusta. Näin luemme noiden Roomalaiskirjeen kommenttien kolmannesta luvusta:

"Meidän täytyy aina huokailla maastamuuttomme (kuoleman) viivytystä; sillä jos, kuten apostoli sanoo, olento, joka jää ilman järkeä (mente, ei anima, "sielu") ja puhetta (nam si haec creatura mente et verbo carens), huokailee ja toivoo, sitä suurempi häpeä että me itse emme tekisi niin."

Valitettavasti me teemme, ja pysymme hyvin häpeällisinä tässä tuntemattomiin maihin kohdistuvassa "maastamuuton" toiveessa. Jos ihmiset tutkisivat kaikkien kansojen pyhiä kirjoituksia ja tulkitsivat niiden merkityksen esoteerisen filosofian valossa, kukaan ei suhtautuisi välinpitämättömästi kuolemaan. Meidän tulisi siis käyttää aikamme hyödyllisesti täällä maan päällä ja valmistautua rauhallisesti jokaisessa syntymässä seuraavaa varten kokoamalla hyvää karmaa. Mutta ihminen on sofisti luonnoltaan. Ja jopa luettuamme tämän mielipiteen Johannes Khrysostomokselta – joka ratkaisee eläimen kuolematonta sielua koskevan kysymyksen ikuisesti, tai pitäisi ratkaista joka tapauksessa, jokaisen kristityn mielestä – pelkäämme, että mykkä eläin ei taida hyötyä paljonkaan oppitunnista. Ovela viisastelija, joka on todella tuomittu omasta puheestaan, saattaisi sanoa meille, että olipa eläimen sielu minkä laatuinen tahansa, hän tekee sille kuitenkin palveluksen ja itse ansiokkaan teon tappamalla eläinparan, koska siten hän päättää sen "huokailut sen maastamuuton viivytyksestä" ikuiseen loistoon.

Kirjoittaja pystyy kyllä kuvittelemaan, että koko British Museum täynnä lihansyöntiä vastustavia teoksia voisi vaikuttaa siten, että sivistyneet kansat lopettaisivat teurastamonsa eli luopuisivat pihveistään ja joulukalkkunoistaan. Mutta jos nämä vaatimattomat rivit voisivat saada muutaman lukijan tajuamaan Paavalin suurenmoisten sanojen todellisen arvon ja siten vakavasti kääntämään heidän ajatuksensa vivisektion kaikkiin kauheuksiin, kirjoittaja olisi tyytyväinen. Sillä kun maailma on vakuuttunut – ja sen on jonakin päivänä tultava vakuuttuneeksi – että eläimet ovat luontokappaleina yhtä ikuisia kuin me itse, niin vivisektio ja muut jatkuvat kidutukset, joita aiheutetaan päivittäin eläinparoille ja jotka saavat esiin kiroavia ja uhkaavia mielenpurkauksia yleensä yhteiskunnasta, tulevat pakottamaan hallitukset lopettamaan nuo raa’at ja häpeälliset tavat.

Lähde: Theosophist, January, February and March 1886

Suomennos Pirkko Carpelan 2008

Väliotsikot suomenkielisen toimituksen

Englanninkielinen laitos: HAVE ANIMALS SOULS? (2008).

Alaviiteet:

1. De la Resurrection et du Miracle. E. de Mirville.

2. De la Resurrection et du Miracle. E. de Mirville.

3. Verratkaa myös saman jakeen käännöseroja Versio Vulgatassa ja Lutherin ja De Wetten teksteissä.

4. Commen. Apocal., v, 137

5. On vain oikeudenmukaista todeta, että de Mirville on ensimmäinen, joka on tunnustanut kirkon virheen tässä tapauksessa ja puolustanut eläimen elämää niin pitkälle kuin uskaltaa.

6. Paavi Benediktus XIV, De Beatificatione, etc. I, IV, c. XI, art. 6.

7. Bollandistit ovat jesuiittojen yhdistys, joka julkaisi Heribert Rosweydin aloittamaa ja Jean de Bollardin jatkamaa sarjaa "Acta sanctorum", pyhimysten ja marttyyrien elämäntarinoita.

8. Skolastisessa filosofiassa sana "muoto" tarkoittaa aineetonta prinsiippiä, joka elähdyttää tai elävöittää ruumiin.

9. De Beautificatione jne., I, IV, c. XI, art. 6.

10. Lainannut kardinaali de Ventura teokseensa Philosophie Chretienne, vol. ii, s. 386. Ks. myös de Mirville, Résurrections animales.

11. Yhteenveto, Drioux edition, 8 osassa.

12. Väitetään, että pyhä Patrick on käännyttänyt kristinuskoon "maapallon saatanallistetuimman maan, Irlannin, joka oli tietämätön kaikesta muusta paitsi magiasta", "pyhimysten saareksi" herättämällä henkiin "60 kuollutta ihmistä vuosia aikaisemmin". Suscitavit sexaginta mortuos (Lectio I, ii, Roomalainen breviaario, 1520). Käsikirjoituksessa, jota pidetään tuon pyhimyksen kuuluisana tunnustuksena ja säilytetään Salisburyn Katedraalissa (Descript. Hibern. I, II, C. 1), Patrick kirjoittaa omakätisesti: "Minulle, joka olen ihmisistä vihoviimeinen ja suurin syntinen, Jumala on kuitenkin antanut ihmetekojen lahjan tämän barbaarisen kansan maagisia harjoituksia vastaan. Sellaista ei ole annettu edes suurimmalle apostoleistamme, koska hän (Jumala) salli, että muun muassa (sellaisten lisäksi kuin eläinten ja matelijoiden henkiin herättäminen) herättäisin henkiin kuolleita ruumiita, jotka ovat muuttuneet tuhkaksi monien vuosien kuluessa." Todellakin, sellaisen ihmeen edessä Lasaruksen henkiin herättäminen tuntuu mitättömältä tapaukselta.

13. Myöhemmin tri Romanes ja tri Butler ovat valaisseet enemmän aihetta.

14. Biographie Universelle, Cuvierin art. Buffonin elämästä.

15. Discours sur la nature des Animaux.

16. Esprits, 2, Ch. XII, Cosmolatrie.

17. Sama.

18. Esprits jne., s. 158.

19. Longevity, s. 49 ja 52.

20. Resurrections, s. 621.

21. Okkultistit sanovat sitä "muodonmuutokseksi" elämien sarjan aikana, ja lopulliseksi nirvaniseksi henkiinheräämiseksi.

22. Leibnitz, Opera philos. jne.

23. Ks. Bibliothéque des sciences, vol. XXIX, vuoden 1768 1. jakso.

24. Kreikan sanoista syntyä ja syntyä uudestaan.

25. Ks. Palingenesis, vol. II. Myös de Mirvillen Resurrections.

26. Me uskomme myös eläinten "tuleviin tiloihin", korkeimmista aina likoeläimeen saakka - mutta jälleensyntymissarjoissa, kukin korkeammassa muodossa, aina ihmiseen asti ja sitten toiselle puolelle - lyhyesti sanoen, uskomme evoluutioon saman täydellisimmässä merkityksessä.

27. Ks. myös Isis, osa I.

28. Mitä todella tarkoitettiin "Jumalan pojilla" antiikin aikana, kuvataan nyt täydellisesti SALAISESSA OPISSA, sen I osassa (Arkaaiset kaudet).

29. Tämä on ortodoksinen hindulainen yhtä hyvin kuin esoteerinen versio. Bangalore-luennossaan "Mikä on hindulainen uskonto?" Dewan Bahadoor Raghunath Rao Madrasista sanoo: "Jokaisen manvantaran lopussa tapahtuu maailman tyhjäksi tuleminen. Mutta yksi soturi, seitsemän rishiä ja siemenet säästetään tuholta. Heille Jumala (eli Brahm) ilmoittaa kirjoitetun lain eli vedat… niin pian kuin manvantara alkaa, nämä lait julkaistaan… ja niistä tulee sitovia… sen manvantaran loppuun asti. Näitä kahdeksaa henkilöä sanotaan sishtoiksi eli jäljelle jääviksi, koska he ainoastaan jäävät kaikkien muiden tuhon jälkeen. Heidän lakinsa ja sääntönsä tunnetaan sen vuoksi sishtacareina. Niitä nimitetään myös sadachareiksi, koska sellaiset lait ja säännöt ovat ainoat jotka ovat aina olemassa." Tämä on ortodoksinen versio. Salainen versio puhuu seitsemästä vihitystä, jotka ovat saavuttaneet dhyani-chohanin asteen ennen seitsemännen Rodun loppua. He jäävät maan päälle sen "pimennyksen" aikana; mukana on siemenet jokaisesta mineraalista, kasvista ja eläimestä, jolla ei ollut aikaa kehittyä ihmiseksi seuraavaa kierrosta eli maailmankautta varten. Ks. A. P. Sinnett, Esoteric Buddhism, viides editio, Annotations, s. 146, 147.

30. …ingemiscit et parturit uscue adhuc alkuperäisessä latinalaisessa käännöksessä.

31. Cornelius, toim. Pelagaud, I, IX, s. 114.

32. Homélie XIV, Sur l'Epitre aux Romais.