Alkemistin mysteerio

Kaikki salatieteentutkijat ovat kuulleet puhuttavan alkemisteistä, mutta harvat tuntevat tarkemmin näitä merkillisiä keskiajan ihmisiä, jotka peittivät sieluelämän vaiheet kemiallisiin vertauskuviin Aikana, jolloin jokainen harhaoppinen poltettiin roviolla tai kidutettiin kuoliaaksi, työskentelivät nämä tutkijat hiljaisuudessa maanalaisissa luolissa ja kellareissa päästäkseen selville luonnon salaisuuksista, joiden tutkimisen uskonto ankarasti kielsi. Kuvatkaamme vanhaa alkemistia, joka tutkii luonnon salaisuuksia. Näemme hänet salaisessa laboratoriossaan koeputkien, sulatinkauhojen ja tislausvälineiden parissa. Hänen ympärillään on joukoittain vanhojen kirjailijain teoksia. Hän on luonnontutkija ja on uhrannut vuosia, ehkäpä elämiä, tämän rakastamansa työn hyväksi. Hänen hiuksensa ovat jo kauan sitten iästä harmaantuneet.

Pienen lamppunsa valossa lukee hän hitaasti ja vaivalloisesti outoja vertauskuvia edessään olevilta sivuilta. Hänen ajatuksensa keskittyvät yhteen ainoaan asiaan, viisasten kiven löytämiseen. Käytettävissään olevista kemiallisista aineksista ja niiden yhdistelmistä, jotka hän tarkalleen tuntee, koettaa hän sulatusuuninsa ääressä muuttaa alemmat metallit filosofin jaloksi kullaksi. Vihdoin löytää hän avaimen ja lahjoittaa maailmalle filosofin kullan, kuolemattoman kiven salaisuuden. Suola, rikki ja elohopea ovat hänen arvoituksensa ratkaisu. Niistä tekee hän viisasten kiven, niistä sekoittaa elämän nesteen, niiden voimalla muuttaa hän alemmat metallit kullaksi. Maailma nauraa hänelle, mutta hän jatkaa edelleen hiljaisuudessa, saaden todella aikaan kaikki ne merkilliset asiat, joita maailma pitää mahdottomina.

Pitkien työvuosien jälkeen ottaa hän lamppunsa ja häviää tuntemattomaan. Kukaan ei tiedä, mitä hän on tehnyt eikä tunne hänen keksintöjään, mutta hän tutkii yhä edelleen pienen lamppunsa valossa maailmankaikkeuden mysteerioita. Vaikka alkemisti viidennentoista vuosisadan loppupuolella vielä olikin käsittämättömän salaisuuden verhoama, niin ruvettiin hänelle jo kahdennenkymmenennen vuosisadan alussa antamaan oikeutettua arvoa, sillä maailma alkaa jo ymmärtää niitä totuuksia, joita hän tunsi ja ihailemaan sitä tietoa, joita hän pitkien vuosien työllä oli itselleen voittanut.

Ihminen on ollut alkemisti siitä saakka, jolloin hän itsetietoisesti alkoi nousta ylöspäin henkisyyteen ja jolloin hänen kauan salassa uinuneet voimansa alkoivat julistaa hänen inhimillistä voimaansa. Kokemukset ovat mitä elämän kemiallisia aineita, joiden avulla filosofi kokeilee. Luonto on suuri kirja, jonka salaisuuksia hän koettaa ymmärtää sen oman ihmeellisen vertauskuvakielen avulla. Hänen oma henkinen liekkinsä on lamppu, jonka valossa hän lukee ja jota ilman kirjan sivut eivät hänelle mitään selittäisi. Oma ruumis on sulatusuuni, jossa hän valmistaa viisasten kiveä, tunteet ja aistimet ovat koeputkia ja tuli liekki lampun sydämessä on elävöittävä voima. Suola, elohopea ja rikki ovat ne ainekset, joista hänen voimansa on kokoonpantu. Muinaisten filosofien mukaan edusti suola aineellista maata, rikki oli henkinen tuli ja elohopea oli välittäjä ikään kuin kreikkalaisten siivekäs Hermes. Sen väri on purppura, punaisen ja sinisen, ruumista edustavan punaisen ja henkeä edustavan sinisen sekoitus.

Alkemisti tietää, että hän itse on viisasten kivi ja että tästä kivestä tulee timantinkaltainen, kun suola ja rikki (henki ja ruumis) yhdistetään elohopean, älyn siteen avulla. Ihminen on älyn ruumiillistunut periaate samoin kuin eläin on tunteen ruumistuma. Ihmisellä on toinen jalka taivaissa, toinen maan päällä. Hänen korkeampi olemuksensa kohoaa taivaan piireihin, mutta alempi puoli sitoo hänet maahan. Filosofi valmistaa salaista kiveään virittämällä ruumiinsa ja henkensä sopusointuun. Elämän koettelemukset muodostelevat kiveä ja hiovat sitä, kunnes se heijastaa valoa miljoonista eri särmistä. Lopullinen saavutus on viisasten kivi.

Elämän neste on samoin henkinen tuli, oikeastaan polttoaine, joka tätä tulta ylläpitää, ja huonommat metallit muutetaan kullaksi, kun alemman itsen huonot ainekset muutetaan henkiseksi kullaksi. Tämän hän saa aikaan oppimalla ja rakastamalla. Täten hän valmistaa omassa itsessään maailman kadonnutta panaceaa, parannuskeinoa tuskia vastaan. Alempien metallien muuttamista kullaksi voidaan pitää aivan kirjaimellisena totuutena, sillä sama kemiallinen yhtymä, joka aiheuttaa henkistä kultaa, aikaansaa myöskin fyysistä. Tiedetään, että muinaiset alkemistit todella muuttivat lyijyä ym. alempia metalleja kalliimmiksi. Tämä onnistui siitä syystä, että kaikki olevainen sisältää osasen kaikkea muuta. Jokainen hiekkajyvänen, jokainen vesipisara sisältää jonkun verran jokaista maailmankaikkeuden ainetta. Sen tähden ei alkemisti koettanut tehdä mitään tyhjästä, vaan muunteli ja muodosteli sitä, mikä jo oli olemassa, ja kuten salatieteilijä ymmärtää olikin tämä ainoa mahdollinen menettelytapa.

Tyhjästä ei voi mitään luoda. Ihminen sisältää itsessään mahdollisuuksina kaiken ja kuten alkemisti metalleinensa, niin työskentelee jokainen ihminen niillä aineilla, mitä hänessä on. Elävä viisasten kivi on todella ihana katsella. Se loistaa totisesti kuin hohtava opaali miljoonin eri värivivahduksin, vaihdellen aina kantajan mielen mukaan. Se muuttumisprosessi, jonka aikana henkinen tuli nousee puhdistusuunin kautta, säteilee ruumiista kultaisena ja sinisenä ihanana sieluvaippana.

Vapaamuurarien vertauskuvien joukossa tapaamme viisihaaraisen tähden, jonka keskellä on kaksi yhdistettyä kättä. Tämä vertauskuva selittää viisaiden kiven salaisuuden.

Yhdistyneet kädet esittävät sopusointuista ihmistä, jossa ylempi ja alempi olemuspuoli työskentelevät yhdessä kaikinpuoliseksi menestykseksi toisiaan auttaakseen eikä kilpaillakseen keskenään. Viisihaarainen tähti on tästä yhteistyöstä syntynyt sieluruumis. Se on elävä viisasten kivi, loistavampi mitään maallista jalokiveä. Siitä valuvat elämän virrat, joista raamatussa puhutaan. Se on aamutähti, jopa julistaa mestaruutta ja niiden saavutuksia, jotka seuraavat muinaisten alkemistien jälkiä.

Oppilaan on hyvä tietää, että elämän alkemiassa esiintyvät luonnollisessa järjestyksessä kaikki ne edistyksen eri asteet, joista mainitaan alkemistien kirjoissa, kunnes lopuksi aurinko ja kuu yhtyvät hermeettiseen avioliittoon, joka itse asiassa kuvaa ruumiin ja hengen avioliittoa yhteisen kehityksen aikaansaamiseksi. Me olemme niitä kuluneitten vuosisatojen alkemisteja, jotka salassa olemme jatkaneet sielumme tutkimusta. Meillä on nyt paljon enemmän mahdollisuuksia, sillä saatamme nyt lausua mielipiteemme julki ilman sen suurempaa personallista vaaraa. Näin on nykyajan alkemistillä etuja, joita ei hänen muinaiselle veljelleen suotu. Vilkasliikkeisessä kadunkulmassa näkee hän joka päivä "luonnonvoimilla tehtyjen kokeilujen tuloksia. Hän näkee metalleja sulatettavan ja lukemalla elämän jokapäiväistä kirjaa hän saattaa tekemällä vertailuja oppia jumalallisuutta. Elämän kokemusten tulessa karaistaan hänen henkensä terästä. Kuten kuu eläinradassa sulattaa itseensä elämän tapahtumat, niin ihmisen toivomukset ja halut lyövät muottiin sielun voimat. Kokemukset muuttuvat jaloiksi sielunominaisuuksiksi, kun hänessä aukeaa silmä, joka opettaa hänet lukemaan yksinkertaisinta kaikista kirjoista, jokapäiväisen elämän kirjaa.

Nykyajan alkemisti ei opiskele salaisissa kellareissa ja holveissa, vaan jatkaessaan työtään huomaa muurien kasvavan hänen ympärilleen, kuten entisajan mestarille, sillä hän on maailmassa, mutta ei ole maailmasta. Hänen jatkaessaan yhä edelleen heikkenee toisten ihmisten tiedoista saatu valo, ulkopuolinen apu vähenee, kunnes hän lopulta seisoo yksinään pimeydessä. Silloin on aika hänen käyttää omaa lamppuansa ja ne kokemukset, joita hän tähän saakka on tehnyt, tulevat olemaan hänen ainoita oppaitaan. Hänen täytyy kehittämällään elämännesteellä täyttää oma lamppunsa, henkisen tajuntansa lamppu. Pitäen sitä päänsä päällä hänen täytyy astua tuntemattomaan, jossa hän, siinä tapauksessa, että hän on ollut hyvä ja uskollinen palvelija, saa oppia jumalallista alkemiaa. Nyt ovat koeputket ja sulatinkauhat olleet hänen työkalujaan, silloin tutkii hän maailmoja ja palloja ja hiljaisena katsojana saa hän oppia maailmankaikkeuden suurelta alkemistilta korkeinta alkemiaa: elämän luomista, muodon ylläpitämistä sekä maailmojen rakentamista.

Manly P. Hall