X SÄKEISTÖ – jatkuu

40. SITTEN KOLMAS JA NELJÄS (rotu) PAISUIVAT YLPEYDESTÄ.  ME OLEMME KUNINKAITA. ME OLEMME JUMALIA. (a)

41. HE OTTIVAT VAIMOJA, KAUNIITA KATSELLA, VAIMOJA ”ÄLYTTÖMISTÄ”, KAPEAPÄISISTÄ.  HE SYNNYTTIVÄT HIRVIÖITÄ, PAHOJA DEMONEJA, MIES- JA NAISPUOLISIA, MYÖS VÄHÄ-ÄLYISIÄ KHADO (dâkinî). (b)

42. HE RAKENSIVAT TEMPPELEITÄ IHMISRUUMIILLE.  MIEHISTÄ JA NAISELLISTA HE PALVOIVAT (c) [s. 285].   SILLOIN KOLMAS SILMÄ EI ENÄÄ TOIMINUT (d) [s. 288].

(a) Tällaisia olivat ensimmäiset todella fyysiset ihmiset, joiden ensimmäinen luonteenpiirre oli – ylpeys! Muisto juuri tästä kolmannesta Rodusta sekä jättiläismäisistä atlantislaisista [e272] on säilynyt yhdestä sukupolvesta ja rodusta toiseen aina Mooseksen päiviin asti ja saanut objektiivisen muodon niissä vedenpaisumusta edeltävissä jättiläisissä, niissä kauheissa noidissa ja maagikoissa, joista roomalainen kirkko on säilyttänyt niin eloisia ja samalla vääristyneitä taruja. Se, joka on lukenut ja tutkinut ikivanhan opin kommentaareja, pitää helposti joitakin atlantislaisia Nimrodin, Babelin tornin rakentajien, haamilaisten ja kaikkien muiden prototyyppeinä, koko tuon joukon, ”jonka muisto olkoon kirottu”, kuten teologinen kirjallisuus ilmaisee sen; niiden, lyhyesti sanottuna, jotka ovat antaneet jälkimaailmalle Saatanan oikeaoppisen tyypin. Ja tämä johtaa meidät luonnollisesti tutkimaan näiden varhaisten rotujen uskonnollista etiikkaa, niin myyttisiä kuin ne lienevätkin.

Minkälainen oli kolmannen ja neljännen Rodun uskonto? Sanan yleisessä merkityksessä ei lemurialaisilla eikä heidän jälkeläisillään lemurialais-atlantislaisilla ollut mitään uskontoa, koska he eivät tunteneet mitään dogmeja eikä heidän täytynyt uskoa mihinkään. Heti kun ihmisen mentaalinen silmä oli avautunut ymmärtämään, tunsi kolmas Rotu olevansa yhtä tuon alati läsnäolevan vaikkakin aina tutkimattoman ja näkymättömän KAIKEN, ainoan universaalin jumaluuden kanssa. Omaten jumalallisia kykyjä ja tuntien itsessään sisäisen jumalansa jokainen tunsi olevansa luonnoltaan ihmisjumala, vaikka eläin fyysiseltä minältään. Taistelu näiden kahden välillä alkoi siitä päivästä, kun he maistoivat viisauden puun hedelmää, taistelu elämästä henkisen ja psyykkisen, psyykkisen ja fyysisen välillä. Ne, jotka voittivat alemmat prinsiipit saavuttamalla herruuden ruumiista, yhtyivät ”valon poikiin”. Ne, jotka joutuivat alemman luontonsa uhreiksi, tulivat aineen orjiksi. Oltuaan ”valon ja viisauden poikia” he tulivat lopulta ”pimeyden pojiksi”. He kaatuivat taistelussa kuolevaisen ja kuolemattoman elämän välillä, ja kaikista näin kaatuneista tuli atlantislaisten[161] tulevien sukupolvien siemeniä.

Tajuntansa aamunkoitossa ei kolmannen kantarodun ihmisellä ollut mitään sellaista uskoa, jota voitaisiin kutsua uskonnoksi. Toisin sanoen, hän oli yhtä tietämätön ”loistokkaista ja juhlavista uskonnoista” kuin kaikista oppijärjestelmistä tai ulkonaisesta palvonnasta. Mutta jos uskonto-sanalla tarkoitetaan joukkojen sitomista yhteen tuntemaan yhtäläistä kunnioitusta, pieteettiä, niitä kohtaan joiden tajuamme olevan itseämme korkeampia – niin kuin lapsi tuntee rakkaita vanhempiaan kohtaan – silloin jo varhaisimmilla lemurialaisillakin oli uskonto, vieläpä mitä kaunein uskonto, jo heidän älyllisen elämänsä alusta asti.  Eikö heillä ollut ympärillään, jopa sisälläänkin [e273] elementtien loistavat jumalat?[162] Eivätkö he viettäneet lapsuuttaan niiden hellässä huomassa, jotka olivat antaneet heille elämän ja kutsuneet heissä esiin älyllisen, tietoisen elämän? Meille vakuutetaan näin olleen ja me uskomme sen. Sillä hengen kehittymistä aineeksi ei olisi voinut koskaan tapahtua eikä se olisi saanut alkusysäystään, elleivät nuo loistavat henget olisi uhranneet omaa ylieteeristä olemustaan elävöittämään savi-ihmistä varustamalla kunkin hänen sisäisistä prinsiipeistään osalla eli oikeammin heijastuksella tuosta olemuksesta. Seitsemän taivaan (seitsemän olemistason) dhyânit ovat nykyisten ja tulevien elementtien NOUMENONEJA, aivan niin kuin seitsemän luonnonvoiman enkelit – joiden luonnonvoimien karkeampia vaikutuksia huomaamme siinä, mitä tiede suvaitsee kutsua ”liikemuodoiksi”, painottomiksi voimiksi ja ties miksi – ovat vielä korkeampien hierarkioiden vielä korkeampia noumenoneja.

Silloin muinoin oli ”kulta-aika”, jolloin ”jumalat vaelsivat maan päällä ja seurustelivat vapaasti kuolevaisten kanssa”. Sen jälkeen jumalat lähtivät pois (ts. tulivat näkymättömiksi) ja myöhemmät sukupolvet alkoivat sitten palvoa heidän valtakuntiaan – elementtejä.

Atlantislaiset, puolijumalallisen ihmisen ensimmäiset jälkeläiset sukupuolisen jakautumisen jälkeen – näin ollen ensimmäiset siitetyt ja inhimillisesti synnytetyt kuolevaiset – olivat niitä, jotka ensimmäisinä ”uhrasivat” aineen jumalalle. He ovat tuossa kaukaisessa hämärässä, tuossa esihistoriallisia aikoja paljon varhaisemmassa muinaisuudessa esikuvana, jonka mukaan rakennettiin Kainin suuri symboli.[163] He ovat ensimmäisiä antropomorfisteja, jotka palvoivat muotoa ja ainetta. Tuo palvonta alentui hyvin pian itsensä palvomiseksi ja johti siitä fallismiin eli siihen, mikä on tähän päivään asti hallinnut ylimpänä jokaisen eksoteerisen uskonnon symboliikassa, niiden rituaaleissa, dogmeissa ja muodoissa. Aadam ja Eeva tulivat aineeksi eli muodostivat maaperän Kainille ja Abelille – joista jälkimmäinen on elämää kantava maa, edellinen ”tuon maan eli pellon viljelijä”.

Näin siis jakautuivat ensimmäiset Lemurian mantereella syntyneet atlantislaiset rodut varhaisimmista heimoistaan asti oikeamielisiin ja väärämielisiin; niihin, jotka palvoivat luonnon ainoaa näkymätöntä henkeä, jonka säteen ihminen tuntee itsessään – eli panteisteihin; ja niihin, jotka uhrasivat kiihkomielisesti maan hengelle, pimeille kosmisille antropomorfisille voimille, joiden kanssa he liittoutuivat. Heitä olivat ensimmäiset gibborimit, ”muinaisajan kuuluisat sankarit”,[164] [e274] joista tulee viidennen Rodun kabirimeja; egyptiläisten ja foinikialaisten kabiireja, kreikkalaisten titaaneja ja intialaisten rotujen râkshasoita ja daityoja.

Tällainen oli kaikkien myöhempien ja uudenaikaisten uskontojen, varsinkin myöhempien juutalaisten heimojumalalleen osoittaman palvonnan salainen ja mystinen alku. Samalla tämä sukupuolinen uskonto perustui ja liittyi läheisesti sekä sekoittui, niin sanoaksemme, astronomisiin ilmiöihin. Lemurialaiset tunsivat vetoa pohjoisnapaa eli edeltäjiensä taivasta (hyperborealaista mannerta) kohti. Atlantislaiset pyrkivät etelänapaa, kosmisessa ja maallisessa merkityksessä hornan kuilua kohti – josta pyörremyrskyinä puhaltavat sitä asuntonaan pitävien kosmisten elementaalien kuumat intohimonpuuskat. Muinaiset kansat kutsuivat maan kahta napaa lohikäärmeiksi ja käärmeiksi – tästä johtuvat hyvät ja pahat lohikäärmeet ja käärmeet ja myös ”jumalien pojille” annetut nimet (hengen ja aineen pojat): hyvät ja huonot maagikot. Tämä on ihmisen kaksinaisen ja kolminaisen luonnon alkuperä. ”Langenneiden enkelien” tarina sisältää esoteerisen avaimen ihmisluonnon moninaisiin ristiriitoihin. Se viittaa ihmisen itsetietoisuuden salaisuuteen. Se on koko hänen elämänkiertoaan tukeva kulmarauta – hänen kehityksensä ja kasvunsa historia.

Tämän opin vankasta tajuamisesta riippuu esoteerisen antropogenian [ihmisrotujen synty] oikea ymmärtäminen. Se antaa selityksen pahan alkuperän paljon keskustelua herättäneeseen kysymykseen. Siitä myös näkyy, kuinka ihminen itse on jakanut YHDEN erilaisiin vastakkaisiin puoliin.

Lukija ei siis hämmästyne, vaikka niin paljon tilaa käytetään kussakin tapauksessa tämän vaikean ja hämärän aiheen valaisemisyrityksiin. Paljon on eittämättä sanottava sen symbolisesta puolesta, koska näin tekemällä annetaan ajattelevalle tutkijalle vihjeitä hänen omia tutkimuksiaan varten ja siten voidaan luoda enemmän valoa kuin on mahdollista välittää muodollisemman, filosofisemman esitystavan teknisten sanontojen avulla. Niin kutsutut ”langenneet enkelit” ovat itse ihmiskunta. Ylpeyden, himon, kapinan ja vihan demonia ei ole koskaan ollut olemassakaan ennen fyysisen tietoisen ihmisen esiintymistä. Ihminen on tämän paholaisen siittänyt ja elättänyt ja sallinut sen kehittyä sydämessään. Hän on myös tahrannut sisässään asuvan jumalan yhdistämällä puhtaan hengen epäpuhtaaseen aineen demoniin. Ja jos kabbalistinen sanonta ”Daemon est Deus inversus”[165] saa metafyysisen ja teoreettisen vahvistuksensa kaksinaisessa, ilmenneessä luonnossa, sen käytännön sovellus löytyy ainoastaan ihmiskunnasta.

Nyt on siis sanomattakin selvää, että johtuen väitteistämme a) että ihminen on esiintynyt ennen muita nisäkkäitä ja jopa ennen suurten matelijoiden aikoja; b) että aikakautiset vedenpaisumukset ja jääkaudet johtuvat akselin karmallisesta järkkymisestä; ja etenkin c) että ihminen on syntynyt [e275] korkeammasta olennosta eli niin kuin materialismi sanoisi yliluonnollisesta olennosta, vaikka se on ainoastaan yli-inhimillinen – on ilmeistä, että opeillamme on hyvin pienet mahdollisuudet saada puolueeton käsittely. Kun tähän vielä lisätään väite, että kolmannessa Rodussa osa ihmiskunnasta – kaikki ne ihmismonadit, jotka olivat saavuttaneet ansion ja karman korkeimman kohdan edellisessä manvantarassa – sai psyykkisen ja järjellisen luontonsa jumalallisilta olennoilta, jotka asettuivat heidän viidenteen prinsiippiinsä perustaksi, niin Salaisen opin täytyy menettää arvonsa ei ainoastaan materialismin vaan myös dogmaattisen kristinuskon silmissä. Sillä heti kun jälkimmäinen tulee kuulemaan, että nämä enkelit ovat samat kuin heidän ”langenneet” henkensä, julistetaan jo esoteerinen oppi mitä kauheimmaksi ja turmiollisimmaksi harha-opiksi.[166] Jumalallinen ihminen asui eläimessä, ja sen vuoksi heti kun fysiologinen erottautuminen tapahtui luonnollisessa kehityskulussa – jolloin myös ”koko eläimellinen luomakunta laskettiin vapaaksi” ja koiraat vetivät naaraita puoleensa –, tuo rotu lankesi; ei siksi että he olivat syöneet tiedon hedelmää ja osasivat erottaa hyvän pahasta, vaan koska he eivät tienneet paremmasta. Suvuttoman luomisvaistonsa ajamina olivat aikaisemmat alarodut kehittäneet välirodun, johon ylemmät dhyâni-chohanit olivat ruumiillistuneet, kuten säkeistömme antavat ymmärtää.[167] ”Kun olemme todenneet universumin laajuuden ja oppineet tietämään kaiken mitä siinä on, tahdomme lisätä rotuamme”, vastaavat tahdon ja joogan pojat samaa rotua oleville veljilleen, jotka kehottavat heitä tekemään heidän laillaan. Tämä tarkoittaa, että suuret adeptit ja vihityt askeetit tulevat ”lisääntymään”, ts. tuottamaan jälleen kerran järkisyntyisiä tahrattomia jälkeläisiä – seitsemännessä kantarodussa.

Näin esitetään purânoissa. Mahâbhâratassa ja Brahmapurânassa jne. Pushkara-Mahâtmyan eräässä osassa kuvataan sitä paitsi sukupuolten erottautumista seuraavalla allegorialla: Daksha nähdessään, että hänen tahtosyntyiset jälkeläisensä (”passiivisen joogan pojat”) eivät tahdo luoda ihmisiä, ”muuttaa puolet itsestään naiseksi, josta hän synnyttää tyttäriä”, kolmannen Rodun tulevia naisia, jotka synnyttivät Atlantiksen jättiläiset, [e276] niin kutsutun neljännen Rodun. Vishnupurânassa sanotaan vain, että ihmiskunnan isä Daksha aloitti sukupuolisen kanssakäymisen maailman kansoittamiseksi.

Onneksi ihmissuvulle ”valittu rotu” oli jo tullut (älyllisesti ja henkisesti) korkeimpien dhyânien ruumiillistumisen välineeksi, ennen kuin ihmiskunta oli tullut täysin aineelliseksi. Kun kolmannen Rodun viimeiset alarodut – muutamia alimpia lukuun ottamatta – olivat hävinneet suuren lemurialaisen mantereen mukana, olivat ”viisauden kolminaisuuden siemenet” jo päässeet perille kuolemattomuuden salaisuudesta maan päällä, ja tämän lahjan avulla voi sama suuri persoonallisuus mielensä mukaan siirtyä yhdestä loppuun kuluneesta ruumiista toiseen.

(b) Ensimmäinen sota maan päällä, ensimmäinen ihmisveren vuodatus oli seurauksena ihmisen silmien ja aistien avautumisesta, mikä sai hänet näkemään veljiensä tyttäret ja vaimot kauniimpina kuin hänen omansa. Ryöstöjä tehtiin jo ennen sabiineja, ja Menelaoksilta vietiin heidän Helenansa, ennen kuin viides Rotu oli syntynyt. Titaanit eli jättiläiset olivat voimakkaampia, heidän vastustajansa viisaampia. Tämä tapahtui neljännessä, jättiläisten Rodussa.

Sillä noina vanhoina aikoina todella ”oli jättiläisiä”,[168] ja eläinmaailman kehityssarja on takeena siitä, että ihmisroduissa tapahtui sama. Vielä alempaa luomisjärjestyksestä löydämme todisteita samasta, sillä kasviston koko seurasi säännönmukaisessa suhteessa eläimistön kokoa. Ne kauniit saniaiset, joita me kokoamme ja kuivaamme lempikirjojemme lehtien välissä, polveutuvat niistä jättiläissaniaisista, joita kasvoi kivihiilikaudella.

Pyhät kirjat sekä filosofisten ja tieteellisten teosten katkelmat – lyhyesti sanoen lähes kaikki tiedot, jotka ovat tulleet meille muinaisuudesta – sisältävät viittauksia jättiläisiin. Kukaan ei voi olla tuntematta salaisen opin atlantislaisia Lankân râkshasoissa – Râman kukistamissa vastustajissa. Eivätkö nämä kertomukset ole muuta kuin tyhjän mielikuvituksen tuotetta. Kiinnittäkäämme tähän aiheeseen hetkeksi huomiota.